Annukka Salama - Harakanloukku

Tässä taas yksi kirja, joka on ilmestymisestään asti pitänyt lukea, mutta ajanpuutteen vuoksi jäänyt kummittelemaan lukulistalle vähän turhan pitkäksi aikaa. Harakanloukku on Faunoidit-sarjan kolmas osa. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat nimeltään Käärmeenlumooja ja Piraijakuiskaaja.

Kirjassa yksi mielestäni hieman rasittavanpuoleinen hahmo, nimittäin Vikke, joutuu metsästäjien sieppaamaksi. Hänen ystävänsä Joone, Rufus, Unna, Ronni, Nemo sekä Eden muodostavat etsintäpartion. He saavat voimaeläinsuojeluyhdistykseltä apua, ja menevät etsimään Vikkeä Venor-nimiseen metsästäjäkaupunkiin, josta kukaan faunoidi ei ole aikaisemmin päässyt pois.

Venor onkin hieman rajummanpuoleinen paikka; varastelu ja väkivalta ovat jokapäiväistä toimintaa. Faunoidikomppaniaa auttaa kameleonttiriipukset, jotka saavat heidät näyttämään metsästäjältä. Joone eksyy porukasta, ja sattuu törmäämään hyvännäköiseen metsästäjäpoikaan. Siitä voi sitten arvata loput.

Valitettavasti lähes kaikki sarjat huononevat loppua kohden, ja niin kävi myös tässä. Toisaalta ensimmäinen kirja oli niin menestynyt, että olisi ollut hieman utopistista odottaa kolmannelta osalta samaa tasoa. Harakanloukku pitää kuitenkin sisällään loistavaa huumoria, räväköitä taisteluhetkiä sekä yllättäviäkin juonenkäänteitä. Jotkut hahmot jättävät hieman kylmäksi, esimerkiksi Nemo on tylsyydessään kovin kaksiulotteinen. Saattaa olla, että Salama on kirjoittanut Harakanloukun hieman kiireessä, sillä juonessa on muutamia epäloogisia asioita, jotka jäävät hieman kummastuttamaan kirjan lukemisen jälkeen. On kuitenkin selvää, ettei Salamalta puutu mielikuvitusta. Hän onnistuu maalaamaan Venoristakin kaikkine yksityiskohtineen tarpeeksi rajun kuvan.

Nuortenlehti Demissä oli viime vuonna juttu Salamasta, jossa hän kertoi avoimesti seksuaalisuudestaan. Hänen mielestään henkilön sukupuolella ei ole niinkään väliä rakastuessa. Salama oli tuonut tätä ajausta myös selkeästi Harakanloukkuun. En ole kovin ennakkoluuloinen, ja kun homosuhde kuvailtiin kirjassa samaan tapaan kuin heterosuhdekin, molemmat tuntuivat yhtä luontevilta. Kaikki hahmot ovat myös hyvin impulsiivisia. On hauska päästä tutustumaan kirjailijan sisäiseen maailmaan hahmojen kautta; tosielämässä jokainen ihminen on niin erilainen, että on mielestäni oikeastaan mahdottomuus kirjoittaa täysin realistinen kirja.

Impulsiivisuutta korostetaan kirjassa myös hyvänä ominaisuutena kirjan ensimmäisessä kappaleessa: "He pelasivat melkein tunnin ja Unna romutti neljä Ford Mustangia lunastuskuntoon siinä ajassa. Nemon pelityyli oli hillitympi. Jätkä voitti sillä aina, mutta himmaajalla ei varmasti ollut niin hauskaa kuin Unnalla oli kikattaessaan kohelluksilleen." Samasta piirteestä on kuitenkin myös haittaa. On kuitenkin totta, että elämässä voisi kokeilla uusia asioita rohkeammin, joten minullakin on tästä opittavaa.

Juoni on kirjassa siis hieman hajanainen, ja loppuratkaisu osittain tylsä sekä lukijoita mielistelevä. Samantyylistä on tullut jo luettua esimerkiksi Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa -kirjassa. Suomenkielisiksi nuortenkirjoiksi Salaman kirjat ovat kuitenkin äärimmäisen raikkaita tapahtumien lisäksi kieleltään. Mukaansatempaavuus on myös yksi erinomainen piirre, eikä Salaman kirjaa voi laskea pitkäksi aikaa aloittamisen jälkeen. Jos Salama kirjoittaa jatkossakin, aion lukea hänen tulevia teoksiaan.