Jostein Gaarder: Sofian maailma

Jostein Gaarderin Sofian maailma -teoksen lukeemiseen meni tajuttomasti aikaa. Kirja kertoo filosofian historiasta, joten aivoja ei saanut kauheasti lepuuttaa, jos halusi ymmärtää tekstistä jotain. Kirja on osittain oikeastaan puhdas filosofian alkeittein oppikirja. Juonestakin on yritetty tehdä mahdollisimman filosofinen, joten kirjaa on hankala arvostella esimerkiksi uskottavuuden kannalta; kirjailija on saattanut tarkoituksella tehdä joistakin kohdista epäuskottavia vain sen takia, että saisi lukijan ajattelemaan.

Kirjassa 14-vuotias Sofia saa mystisen kirjeen, jossa on filosofisia kysymyksiä. Pian postilaatikkoon alkaa tupsahdella lisää kirjeitä, ja pian Sofia löytääkin itsensä suorittamasta kurssia filosofian historiasta. Lukijankin pitää opiskella Sofian tahtiin koko filosofian historia, Alku on hieman tylsähkö, kun tieto tulee vain kirjeen muodossa, mutta sitten kun Sofia pääsee tapaamaan filosofin ja oppitunnit käydään keskustelumuotoisesti, on lukeminen hieman helpompaa.

Sofialle maailma avautuu aivan uudella tavalla kurssin aikana ja sen jälkeen, ja hän jaksaa hämmästellä monia asioita. Lukija kokee asiat yhtä antoisasti kuin Sofia - tai pidättelee haukotustaan, niin kuin minun kohdallani vähän kävi. Kirjassa on äärettömästi mielenkiiintoisia asioita, ja ne on tuotu selkokielisesti esille. Filosofian historian ja nimien kannalta ollaan lukijalle armollisia, sillä niitä kertaillaan tasaisesti. Itselläni ei nyt vain ollut suuria intressejä päntätä jokaista nimeä ulkoa, joten ne eivät kyllä tarttuneet kaikki päähän.

Kirjan vahvuus ei ole henkilöhahmojen kasvu ja mielenkiintoisuus. Alberto on kirjan mysteerimies, mutta hän pysyy melko latteana ja samanlaisena loppuun asti. Sofia saattaa hieman kasvaa kirjan aikana, mutta mitään merkittävää ei hänenkään kohdalla tapahdu. Jotkut asiat ovat kirjassa sillä tasolla, että alkaa ärsyttää; kuka äiti antaa lapsensa juosta jonkun nelikymppisen miehen perässä kaupungilla päivä toisensa jälkeen? Olihan Sofian äiti kirjassa toki hieman huolissaan, mutta reaktio ei vaikuttanut aidolta. Äidin käytökseen liittyvä lopussa oleva seikkakin sai suuni loksahtamaan auki.

Vaikka hahmot eivät säväyttäneet, on oloni nyt kuitenkin filosofisesti viisaampi. On kuitenkin eri asia, olenko kehittänyt omaa, sisäistä filosofiaani eteenpäin. Mielestäni mitään filosofiaa ei voi omaksua täysin, vaan jokaisen pitää kehitellä jotain omaa. Kirja sisälsi kuitenkin monia mielenkiintoisia näkemyksiä maailmasta, joita ei ennen ollut tullut ajatelleeksi. Oli myös hauskaa tunnistaa osa nimistä, kuten Sokrates, Aristoteles ja Marx. Oppiminen on aina helpompaa, kun voi rinnastaa uuden tiedon johonkin vanhaan.

Kirjan juoni alkaa menemään mielenkiintoiseen suuntaan alun jälkeen. Gaarder osaa kasvattaa juonta ja saada asiat päälaelleen, mikä sai minut lukemaan kirjan loppuun. Ihan kevyimmäksi kesälukemiseksi en kirjaa suosittele, mutta paljon ajatuksia se varmasti herättää.

Tässä yksi kirjan ajatus tarinan muodossa, joka on ainakin itselleni melko osuva: Olipa kerran tuhatjalkainen, joka oli todella taitava tanssimaan tuhannella jalallaan. Kaikki metsän eläimet kerääntyivät ihailemaan sen tanssia. Yksi eläin ei kuitenkaan pitänyt tuhatjalkaisen tanssista, nimittäin rupisammakko. "Mitenkähän minä saisin tuhatjalkaisen lopettamaan tanssinsa?" mietti rupikonna. Eihän se voinut vain sanoa, ettei pitänyt toisen tanssista, eikä se myöskään voinut väittää tanssivansa itse paremmin, sillä sellainen väite olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Sitten se keksi pirullisen suunnitelman. Rupikonna istuutui kirjoittamaan tuhatjalkaiselle kirjettä. "Oi sinä verraton tuhatjalkainen!" se kirjoitti. "Olen hienostuneen tanssitaiteesi harras ihailija. Nyt haluaisinkin tietää, miten oikein tanssit. Nostatko ensimmäiseksi vasenta jalkaa numero 228 ja sitten oikeaa jalkaa numero 59? Vai aloitatko tanssin nostamalla oikeaa jalkaa numero 26 ja sitten vasenta jalkaa numero 499? Odotan malttamattomana vastaustasi. Terveisin rupikonna." Saatuaan kirjeen tuhatjalkainen rupesi miettimään, miten se oikein tanssi. Mitä jalkaa se nostikaan ensimmäisenä? Entä mikä jalka oli seuraava? Tuhatjalkainen ei enää koskaan tanssinut.

Paholaisenkakku & kahvittelua

Isoveljeni synttärit olivat viime viikolla, ja päätin tehdä lahjaksi kakun. Olen ollut töissä kahvilassa viime viikkoina. Työ on tosi kivaa, koska saan leipoa välillä tiskien tiskaamisen ohessa. Siellä tein kahvilan ohjeella paholaisenkakkua, joka vaikutti mielestäni maukkaalta. En muistanut sitten kotona ohjetta ulkoa. joten päädyin soveltamaan käyttämällä vanhan Hyvää pataa-kotsankirjani suklaakakkureseptiä.

Työpaikalla laitoin kakun väliin mangososetta, mutta nyt korvasin sen vadelmahillolla. Päälle laitoin hieman väriä tuomaan sulatettuja pakastevadelmia tämänkesäisten vadelmien kypsymistä odotellessa. Jos ei ole marjoja tai muita koristeita, suosittelen koristelemaan kakun kokonaan haarukalla tehdyillä kiekuroilla. Lopputulos maistui niin ihanalta, että kyllä tälläkin ohjeella kannattaa tehdä jatkossa! Itselläni on tosin vielä opeteltavaa siinä, ettei uunin luukkua kannattaisi pahemmin availla ennen kuin on varma, että kakun ei tarvitse kypsyä enää kauaa, sillä vaarana on kakun laskeminen. Kakun nimen alkuperästä en muuten tiedä. Ehkä kakku on niin hyvää, että sitä on pidetty paholaisen asettamana houkuttimena?:D

Paholaisenkakku

Pohja:

150 g margariinia

2 kananmunaa

2 dl sokeria

3 tl vanilliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

3/4 dl kaakaojauhetta

2 1/4 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

1 kananmuna

1 dl sulatettua voita

6 rkl kaakaojauhetta

n. 400 g tomusokeria

Väliin:

1/3 osaa kuorrutteesta

vadelmahilloa

Päälle:

2/3 osaa kuorrutteesta

vadelmia

suklaarouhetta

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka (halkaisija 24 cm). Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Yhdistä leivinjauhe, kaakaojauhe ja vehnäjauhot. Vatkaa munat, sokeri ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva sekä kuivat aineet siivilän läpi munavaahtoon ja sekoita kaapimella tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.

Paista kakkua uunissa 20-30 minuuttua uunin tehokkuudesta riippuen. Kokeile paistamisen loppuvaiheessa kakun keskustaa coctailtikulla; jos tikkuun jää taikinaa, kakku ei ole vielä kypsä.

Paistamisen aikana voit tehdä kuorrutteen. Sulata voi ja anna jäähtyä. Riko kananmuna astiaan ja sekoita joukkoon kaakaojauhe ja osa tomusokerista. Kun voi on jäähtynyt, kaada se seokseen. Lisää loput tomusokerit, ja tarkista maku. Kuorrutteen tulisi maistua hieman suklaiselta, ei pelkältä sokerilta. Koostumuksen olisi hyvä olla kunnolla paksua, jottei se valu. Tomusokeria ei siis kannata säästellä.

Kun kakku on tullut uunista, anna sen jäähtyä. Sen jälkeen voit leikata sen kahteen osaan. Jos kakku oli hieman liikaa uunissa ja se on päässyt kuivahtamaan, voit kostuttaa pohjaosan maidolla. Levitä kerros vadelmahilloa pohjan päälle ja 1/3 kuorrutteesta vadelmahillon päälle. Nosta kakun kansiosa pohjan päälle. Kuorruta ensin reunat ja sitten päällinen. Reunojen kuottuttamisessa on hyvä käyttää apuna esimerkiksi veistä. 

Tee haarukalla reunoille kiemuraista kuvioita, ja nosta vadelmat koristeeksi kakun keskelle. Koko komeuden päälle voit vielä ripotella suklaarouhetta. Nosta kakku kuorrutteineen jähmettymään hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.

Viikonloppuna herkuteltavaa riitti muutenkin, sillä sunnuntaina oli sukulaiseni kakkosrippijuhlatilaisuus. Vieraat saivat herkutella mansikka-, porkkana- ja sacherkakulla. Nam!

 Juhlittavan sukulaisen isä, Fred Skymberg, pitää valokuvauksesta ja on siinä hyvin ammattimaisella tasolla, joten sain poseerata hänen mallinaan. Tässä hieman päivän kuvasatoa:

Sain rekvisiitaksi päivänvarjon. Sunnuntaina olikin tosi kuuma päivä! Katsotaan nyt, uusiutuuko viikonlopun helleaalto enää tänä kesänä. Hyviä loppukesiä kaikille:)

Omena-tuorejuustomuffinit

Kesä oli tähän asti ihana, koska ei ollut vielä niin kuuma! Ilmat olivat tosi hyvät lenkkeilylle, mutta nyt pelkään, että liikkuminen jää taas kerran minimaaliseksi kesän osalta kuumuuden takia. Ajan käyttämiseen sisätiloissa käy hyvin leipominen ja lukeminen, joten päätin tässä vähän aikaa sitten tehdä muffinsseja erästä leffailtaa varten, ja inspiroiduinkin Kamomillan konditoria -blogista. Käytin mustikka-vadelmamuffinssit-ohjetta pohjana tälle omalle versiolleni.

Ongelmani on se, että joskus leivontainnostus iskee, kun kaikkia aineita ei ole kaapissa, joten on pakko ryhtyä soveltamaan! Tämä kokeilu omenasoseen kanssa oli mielestäni kuitenkin onnistunut, mutta olen eri mieltä Kamomillan kanssa siinä, että muffinit maistuisivat parhaimpina jäähtyneinä. Ihanne mielestäni on se, kun muffinit ovat  uunin jäljiltä lämpöisiä mutta ei tulikuumia.

Omena-tuorejuustomuffinit

Pohja:

2 dl maitoa

0,25 dl oliiviöljyä

1 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

0,5 tl suolaa

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

0,5 tl ruokasoodaa

Täyte:

100 g tuorejuustoa

2 rkl sitruunamehua

2 rkl tomusokeria

1 rkl vehnäjauhoja

2 dl omenasosetta

Laita uuni kuumenemaan 190 C-asteeseen ja vuoraa muffinssipelti muffinssivuoilla. Sekoita maito, öljy, sokeri, vaniljajauhe ja suola keskenään. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään. Kaada jauhot nesteiden sekaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä ylisekoita, jotta taikina ei sitkostu. Jaa taikina vuokiin. Notkista tuorejuusto ja sekoita sen joukkoon sitruunamehu, tomusokeri, vehnäjauhot,  ja suola. Lisää joukkoon omenasose ja jaa täyte vuokiin muffinssitaikinan päälle. Voit painella täytettä myös pintaa syvemmälle. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 22 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä hetki ja nauti!

Hyvää kesää nyt kuitenkin kaikille, kun se kerran vihdoinkin tuli! Ja onhan lämpimissä säissä hyvätkin puolet. Mutta älkää palako sinne rannoille!