24. kesäkuuta 2015

Tee kesästäsi historiallinen

Tänä vuonna ilmestynyt Paula Havasteen Tuulen vihat esitellään takakannessa 1100-luvulle sijoittuvan sarjan ensimmäisenä osana. Kyseessä on siis historiallinen romaani ja sukellus Suomen keskiaikaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Vastaan tuli monia mielenkiintoisia asioita; vaikka kirja onkin fiktioita, se esittelee aikansa tapoja ja ajtuksia mielenkiintoisella tavalla. Tällainen kulttuuriperehdytys on loistavaa!

Kirja kuvaa Kertte-nimisen päähenkilön kasvua lapsesta naiseksi. Alussa Kertte temmeltää pihamaalla ja on isänsä käskytettävänä, sillä Kerten äiti on kuollut tuulen vihoihin Kerten ollessa lapsi. Loppuvaiheilla Kertte on jo tuvan emäntä, Päähenkilönä hän on hyvinkin määrätietoinen persoona; siihen aikaan ei ilmeisesti ollut tavallista esimerkiksi neuvotella naimakauppojaan itse. Hänellä on myös taito ohjailla tapahtumia mieleiseensä suuntaan, sillä jo aikaisessa vaiheessa Kertte on huomannut, kuinka tehokkaasti kyyneleet vaikuttavat miespuolisiin henkilöihin. Kokonaisuutena hän on oikeastaan melko moderni nainen. Ajatuksissaan Kertte kyseenalaistaa monet miesten oikeuksia puoltavat ajatusmallit sekä sukupuolten mukaan jaetut työt. Hän haluaisi metsästää ja ampua jousella.

Kertellä on myös erityinen kyky nähdä henkiä. Tuvassa on monia manalle menneitä naisia, jotka ovat palanneet jatkamaan askareitaan kuoleman jälkeenkin. Pihalla juoksee kalpea tyttö, joka yllyttää Kerten usein tekemään jotakin uhkarohkeaa. Elävistä ihmisistä yksi tärkeimmistä on Kertelle varmasti Uvanta, joka on mukana tuvan töissä ja toimii luultavasti jonkinlaisena äidinkorvikkeena Kertelle. Kertellä on myös veli nimeltä Sule, joka saa mystisiä kohtauksia, joiden jälkeen tämä lausuu ennustuksen.

Henkisyys, enteet ja taiat ovat kirjassa vahvasti läsnä. 1100-luvun Suomen uskomukset olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Jos kirjassa joku sairastuu, tämä viedään parantaja-Tannalle, joka parantaa sairastuneen taikayrttiensä avulla. Pahan ajatuken jälkeen pitää koputtaa kolmesti pöytää, ja aivastaessa suojata suu, jottei ihmisen toinen henki karkaisi. Kirjan lopussa on "Taikoja ja enteitä"-osio, josta saa selvyyttä ja mielenkiintoista tietoa kirjan tapakulttuuriin liittyen.

Kirjan juonessa tapahtuu eräs radikaali asia, jota ei arvaisi ensimmäisiltä sivuilta. Mutta kyllä vain, tässä kohtaa on hyvä jos on pitänyt korvat auki historian tunnilla! En paljasta enempää, mutta suosittelen tutustumaan kirjaan; samassa paketissa on hyvää ajankulua, mielenkiintoista ja sivistävää tietoa sekä yllättävyyttä. Aviomiehen metsästyskään ei ole kovin vieras aihe nykykirjallisuuttakin ajatellen, joten lukija ei joudu liikaa mukavuusalueensa ulkopuolelle. ;D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!