Claudia Grey: A Thousand Pieces of You

Talvilomalla tulee aina luettua, mikä on ihanaa! Satuin sairastumaan tällä viikolla, joten ehdin jo aloittelemaan Claudia Greyn A Thousand Pieces of You -nuortenkirjalla (2014). Teos on ensimmäinen osa trilogiaa, ja toinen osa ilmestyi viime vuoden marraskuussa. Tuntui tosi hassulta lukea tällainen kevyt hattarakupla, kun viime aikoina on tullut selailtua lähinnä asiallisen kuivalla tyylillä kirjoitettuja koulukirjoja, tai sitten kirjallisuuden klassikoita. Päätä on pitänyt vaivata teeman etsinnöillä sekä syvemmillä merkityksellä, joten harppaus tähän Grayn nuortenkirjaan tuntui yllättävän suurelta ajatukselliselta loikalta.

Toisaalta, mikäs siinä! Seikkailin mielelläni päähenkilö Margueriten matkassa, varsinkin kun matkustelun kohteena oli tällä kertaa eri ulottuvuudet. Kauniin ja sanavalmiin päähenkilön vanhemmat ovat sattumalta yksiä maailman taidokkaimpia tiedeihmisiä, jotka ovat kehittäneet Firebird-nimisen laitteen, jolla voi hypätä toisiin ulottuvuuksiin. Harmiksi vain nuori ja komea tiedettä opiskeleva Paul sattuukin sieppaamaan laitteen ja murhaamaan Margueriten isän. Onneksi paikalle kuitenkin tupsahtaa Theo, toinen pulssia nostattavan hyvännäköinen amigo, joka on sopivasti korjannut kaksi koe-Firebird-laitetta. Niinpä pienelle kostomatkalle ei ole mitään esteitä, ja toverukset lähtevät yhdessä kiertelemään ulottuvuuksia ja oppimaan uusia asioita itsestään sekä Paulista.

Grey maalailee lukijalle joukon mielenkiintoisia tapahtumapaikkoja, hersyviä tilanteita ja näppärää dialogia. Marguerite on aika tyypillinen mutta tässä teoksessa toimiva päähenkilö, jonka tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja pää kestää poikkeuksellisissakin tilanteissa. Tyylilajilleen uskollisesti tämäkin teos sisältää elämää suurempaa rakkautta. Kun kuitenkin jätti kritiikit kliseisyydestä ja muusta vastaavasta mielestä, oli oikeastaan todella hauskaa seurata tilanteitten kehitystä ja elää Margueriten mukana tunteiden huumassa.

Mielenkiintoisinta kuitenkin oli kirjan tapahtumien verkko, joka tiivistyi loppua kohden ja sisälsi monia yllätyksiä. Yleensä ongelmallista on se, että arvaa juonta liikaa etukäteen. Nyt kuitenkin haastaisin kovimmatkin veikkailijat tarttumaan tähän kirjaan, sillä joidenkin ilmiselvempien seikkojen taakse jäi itselläni ainakin monia asioita, jotka sai suun aukeamaan hämmästyksestä. Teos on myös melkeinpä hengästyttävän vauhdikas ja tapahtumantäyteinen, joten kaikenlaisia koukkuja ja kiemuroita mahtuu kyllä mukaan.

Kirjaa ei ole tietääkseni suomennettu, joten alun perin tilasinkin sen englanniksi, jotta saisin harjoitettua kielitaitoani. En ole lukenut muita kirjoja enkuksi kuin Harry Pottereita, joten kyllä tässä toisinaan haastetta löytyi. Kieli oli kuitekin suurimmaksi osaksi helppoa ja lauserakenteet selkeitä. Puhekielisyyden vuoksi jotkut natiivien käyttämät lyhenteet jäivät itselleni pimentoon, mutta se ei häirinnyt juonessa kiinni pysymistä. Koska kyseessä oli aikamatkailu ja teknisen laitteen ahkera käyttö, ei sanasto aina ollut tutuimmasta päästä. Varsinkin erikoistempien miljöiden hahmottaminen oli toisinaan haastavaa. Kokonaisuutena teos oli kuitenkin nopealukuinen jo koukuttavuudessaankin: vaikka pari sanaa jostakin välistä jäikin ehkä ymmärtämättä, koko juoni hahmottui kuitenkin kirkkaasti päähän lukukokemuksen edetessä.

A Thousand Pieces of You ylitti odotukseni mielikuvituksellisuudessaan. Kirjan pointti (rakasta kauniita miehiä ja perhettäsi) ei ehkä ole mitään ydinfysiikkaa, mutta nuortenkirjana teos pitää lippua korkealla. Aina ei kaipaa elämäänsä eksistentialistista synkistelyä tai Tuntemattoman sotilaan veriroiskeita. Viimeisen sivun jälkeen maailma näytti kivalta paikalta. Suosittelen kirjaa hyvää fiilistä ja hauskoja hetkiä tuomaan, eikä enkun kielitaidon kehittyminenkään mikään paha juttu ole, vai kuinka?


                             
Tää kansi on mun mielestä niin nätti! <3

2. Lukudiplomitehtävä: Tuntematon sotilas

Jatkosodan kärsijöinä tavalliset rivimiehet

”Heiltä oli vaadittu viimeinenkin hiukkanen, mutta kärsimyksensä he saivat pitää itse. Se ei kelvannut kenellekään”, todetaan sodassa taistelleista miehistä Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas (1954).  Teos sijoittuu Jatkosotaan ja kertoo sodan kulusta. Taustalla on koko ajan Saksan operaatio Barbarossa, jota suomalaisetkin seurailevat jännittyneinä. Romaanin kerrontatapa on hyvin realistinen ja se ottaa hyvinkin voimakkaasti kantaa sotaan poliittisena ratkaisuna. Kirja pohtii sodan oikeutusta mutta tuo esille myös armeijan hierarkkisuuden ja ihmisyyden nurjan puolen. Sodan aikana vaikuttanutta kommunismiakaan ei aatteena ohiteta ja kirkon rooli sodassa joutuu sekin tarkastelun kohteeksi Linnan koruttoman kerronnan edetessä.

Kirkko ja sota ovat kirjassa yhdessä ristiriitaisena parina. Yleensä kirkolliset asiat ovat mielletty juhlallisiksi ja arvokkaiksi asioiksi, mutta Linna uskaltaa tehdä toisin. Heti kirjan alussa tehdään selväksi rivimiesten uskonelämän todellinen luonne: tuimilla ilmeillä koitetaan paikkailla hartauden tunteen puutetta ja virrenveisuukin sujuu hieman epävireisesti. Pappina toimii mies, joka on sotilaiden mielestä ihannetapaus tuberkuloosibasilleille. Jos ei itse kirkkoa ja sen oppia väheksytä, niin ainakin sen roolia sotilaiden elämässä. Kädet hakeutuvat kerkeämmin salassakeitetyn pontikan pullonsuulle kuin ristiin.

Pappi ei ole ainoa korkea-arvoiseksi ihmiseksi mielletty henkilö, jonka arvoa kirjassa alennetaan. Rivimies Vanhala hyödyntää poliitikkojen kannustuspuheiden juhlallisia ilmaisuja vitsiensä ironisina heittoina, mutta muuta iloa ei sananparsista juuri olekaan. Sama kohtalo käy kommunistien radiokaappauspuheille. Vaikka rivistöön kuuluukin yksi kommunisti, hän taistelee pienesti jupisten muiden mukana. Linna nostaa mielestäni esille ajatuksen siitä, että suuret aatteet, joiden puolesta miesten oletettiin taistelevan, ovat usein etäisiä tavalliselle kansalaiselle. Toki isänmaata haluttiin puolustaa, mutta yleisesti kodin, perheen ja ystävien takia. Sotilaat saavat romaanissa voimaa toisistaan, mutta kun toverit kaatuvat ympäriltä, ei ihmiselle jää monia muita selviytymiskeinoja kuin huumori ja unohtaminen.

Vaikka monet henkilöhahmot sekä ilmiöt esitetäänkin huonossa valossa, mahtuu joukkoon silti kunnioituksen kohteitakin: joukkojen yleisesti arvostamat kapteenit sekä muut johtajat kuvataan yleisimmin henkilöinä, jotka sinuttelevat joukkojaan ja arvostavat jokaista yksilönä. Linna ei kuvaakaan suomalaisia sotilaita samanmieliseksi ryntäileväksi massaksi: esimerkiksi Suomen entisen itärajan ylittäminen ja hyökkäyksen jatkaminen herättää hyvin erilaisia mielipiteitä riveissä, samoin kuin sodan järkevyys ja voitonodotukset. Linna ei epäröi nostaa verisyyttäkään esille, eikä kuoleman arvaamattomuus sodassa jää epäselväksi. Sodanvastaisuus teoksessa näkyy nimenomaan siinä, että Linna ensin esittelee joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja laittaa heidät unelmineen kuolemaan sitten yksi kerrallaan. Teoksesta jää katkera tuntu: häviäjät saavat selkäsaunan, ja voittajat kantavat raskaan vastuun taakan. Samaan aikaan poliitikot pohdiskelevat retorisia keinoja pommisuojissaan.

Katja Kettu: Kätilö

Nyt on kyllä tullut pidettyä blogista kunnolla taukoa! Kesä oli kiireinen ja samoin tämä alkusyksykin, joten energia ei vain ole riittänyt kirjoitteluun, lukemiseen ja kokkailuun. Katsotaan nyt, onnistunko löytämään sopivan tasapainon koulun ja harrastusten välille. Kuitenkin tällä viikolla alkanut jakso on paljon kevyempi kuin edellinen, ja syyslomakin alkaa kohta!<3

Äidinkielen kurssilla on kuitenkin tullut luettua pari kirjaa, joista toinen oli tämä Katja Ketun Kätilö. Kurssi koski vaikuttamista, joten tämä kirja sopikin hyvin aiheeseen. Kätilö sijoittuu pääosin vuoteen 1944, jolloin Lapin sota on alkamassa. Raju historiallinen konteksti tuo romaaniin aseiden pauhua. Sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta päähenkilö Villisilmän tunteisiin Johannesta kohtaan, vaikka Johannes onkin saksalaissotilas ja Suomen vihollinen pian alkavassa sodassa. Johannekseen sota on jättänyt lähtemättömän jäljen, ja traumoistaan hän yrittää päästä eroon lääkkeen avulla. Kätilö ei ole teos, jossa ihmetellään riittääkö parin tunteet suhteeseen vaan teos, jossa tapetilla on kysymys siitä, riittääkö parin mielenterveys, jotta suhde voisi toteutua.

Teoksen nimi tulee pintapuolisesti siitä, että Villisilmä on ammatiltaan kätilö. Hän kutsuu kirjassa taitoaan "Jumalan lahjaksi." Villsilmä kokeekin olevansa Jumalan kanssa läheinen hyvän tovin, kunnes Johannes astuu kuvioihin. Raamatun lehdet Villisilmä repii takan sytykkeeksi, jotta Johanneksen olisi lämmin. Villisilmä käyttää Jumalan lahjaansa ja koko olemassaoloaan väärin, jotta hän saisi olla Johanneksen kanssa.

Villisilmän ja Johanneksen rakkautta ei pidetä yleisesti erityisen soveliaana. Villisilmä on Johannesta vanhempi, noin 35-vuotias, kun taas Johannes on arviolta noin 25-vuotias. Lisäksi Villisilmä on muutenkin hieman yhteisöstä erkaantunut ihminen. Toki hän tekee kätilönhommiaan, mutta mitään halutuinta seuraa hän ei missään ole, Kirjassa yksi mielenkiintoisin asia taitaakin olla se, miten kaksi näin erilaista ihmistä rakastuvat toisiinsa. Ilman Villisilmän pohjatonta intohimoa se luultavasti ei olisi mahdollista, Johannes on aluksi tavallisen oloinen nuori mies, mutta hänen henkiset traumansa ovat syvät. Luultavasti hän kaipaakin rinnalleen jotain turvallista ja pysyvää.

Kirjassa on minäkertojaratkaisu, ja se vaikuttaa kirjaan mielestäni melko paljon, Villisilmä kertoo omasta näkökulmastaa asioita, joten subjektiivisuus korostuu. Hän-kertojalla teos olisi saattanut jäädä etäisemmäksi, ja itse olisin ainakin ollut luultavasti epäileväisempi Villisilmän ehdotonta salamarakastumista kohtaan. Lisäksi teos on toteutettu siten, että Villisilmän kertoma teksti ikään kuin osoitetaan Johannekselle, Kirjassa käytetään näkökulmatekniikkaa: Johanneskin pääsee välillä ääneen. Johanneksen kertoma teksti on luonteeltaan hieman erilaista, enemmän omassa ahdistuksessa rypemistä kuin Villisilmän palvomista.

Teoksen kieli on ihan omaa luokkaansa. Dialogi käydään peräpohjolan murteella, ja kieli on muutenkin hyvin värittynyttä ja kaukana neutraalista asiakielestä. "Tehet sie minule sitten leijoja?" kysyy Villisilmän ottotytär Masha. Välillä lukija saa hämmästellä poikkeuksellisen pitkiä litanioita, joissa luetellaan johonkin aiheeseen liittyviä sanoja.

Kävin katsomassa myös teoksen pohjalta tehdyn Antti J. Jokisen ohjaaman elokuvan. Mielestäni elokuvassa oli onnistuttu poikkeuksellisen hyvin, mutta toisaalta se tuntui hieman siloitetummalta kuin kirja. Esimerkiksi mielestäni kamalin kohta kirjasta oli jätetty elokuvasovituksessa kokonaan pois. Toisaalta hyvä, koska enhän minä sitä olisi halunnut nähdä! On myös ymmärrettävää, että elokuvaan ei mahdu kaikkea kirjassa olevaa. Kuitenkin eniten hyvän elokuvan syntymiseen vaikutti Katja Ketun teos, joka onkin varmaan yksi viime aikojen merkittävin kotimainen romaani.