Äidinkielen kurssilla on kuitenkin tullut luettua pari kirjaa, joista toinen oli tämä Katja Ketun Kätilö. Kurssi koski vaikuttamista, joten tämä kirja sopikin hyvin aiheeseen. Kätilö sijoittuu pääosin vuoteen 1944, jolloin Lapin sota on alkamassa. Raju historiallinen konteksti tuo romaaniin aseiden pauhua. Sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta päähenkilö Villisilmän tunteisiin Johannesta kohtaan, vaikka Johannes onkin saksalaissotilas ja Suomen vihollinen pian alkavassa sodassa. Johannekseen sota on jättänyt lähtemättömän jäljen, ja traumoistaan hän yrittää päästä eroon lääkkeen avulla. Kätilö ei ole teos, jossa ihmetellään riittääkö parin tunteet suhteeseen vaan teos, jossa tapetilla on kysymys siitä, riittääkö parin mielenterveys, jotta suhde voisi toteutua.
Teoksen nimi tulee pintapuolisesti siitä, että Villisilmä on ammatiltaan kätilö. Hän kutsuu kirjassa taitoaan "Jumalan lahjaksi." Villsilmä kokeekin olevansa Jumalan kanssa läheinen hyvän tovin, kunnes Johannes astuu kuvioihin. Raamatun lehdet Villisilmä repii takan sytykkeeksi, jotta Johanneksen olisi lämmin. Villisilmä käyttää Jumalan lahjaansa ja koko olemassaoloaan väärin, jotta hän saisi olla Johanneksen kanssa.
Villisilmän ja Johanneksen rakkautta ei pidetä yleisesti erityisen soveliaana. Villisilmä on Johannesta vanhempi, noin 35-vuotias, kun taas Johannes on arviolta noin 25-vuotias. Lisäksi Villisilmä on muutenkin hieman yhteisöstä erkaantunut ihminen. Toki hän tekee kätilönhommiaan, mutta mitään halutuinta seuraa hän ei missään ole, Kirjassa yksi mielenkiintoisin asia taitaakin olla se, miten kaksi näin erilaista ihmistä rakastuvat toisiinsa. Ilman Villisilmän pohjatonta intohimoa se luultavasti ei olisi mahdollista, Johannes on aluksi tavallisen oloinen nuori mies, mutta hänen henkiset traumansa ovat syvät. Luultavasti hän kaipaakin rinnalleen jotain turvallista ja pysyvää.
Kirjassa on minäkertojaratkaisu, ja se vaikuttaa kirjaan mielestäni melko paljon, Villisilmä kertoo omasta näkökulmastaa asioita, joten subjektiivisuus korostuu. Hän-kertojalla teos olisi saattanut jäädä etäisemmäksi, ja itse olisin ainakin ollut luultavasti epäileväisempi Villisilmän ehdotonta salamarakastumista kohtaan. Lisäksi teos on toteutettu siten, että Villisilmän kertoma teksti ikään kuin osoitetaan Johannekselle, Kirjassa käytetään näkökulmatekniikkaa: Johanneskin pääsee välillä ääneen. Johanneksen kertoma teksti on luonteeltaan hieman erilaista, enemmän omassa ahdistuksessa rypemistä kuin Villisilmän palvomista.
Teoksen kieli on ihan omaa luokkaansa. Dialogi käydään peräpohjolan murteella, ja kieli on muutenkin hyvin värittynyttä ja kaukana neutraalista asiakielestä. "Tehet sie minule sitten leijoja?" kysyy Villisilmän ottotytär Masha. Välillä lukija saa hämmästellä poikkeuksellisen pitkiä litanioita, joissa luetellaan johonkin aiheeseen liittyviä sanoja.
Kävin katsomassa myös teoksen pohjalta tehdyn Antti J. Jokisen ohjaaman elokuvan. Mielestäni elokuvassa oli onnistuttu poikkeuksellisen hyvin, mutta toisaalta se tuntui hieman siloitetummalta kuin kirja. Esimerkiksi mielestäni kamalin kohta kirjasta oli jätetty elokuvasovituksessa kokonaan pois. Toisaalta hyvä, koska enhän minä sitä olisi halunnut nähdä! On myös ymmärrettävää, että elokuvaan ei mahdu kaikkea kirjassa olevaa. Kuitenkin eniten hyvän elokuvan syntymiseen vaikutti Katja Ketun teos, joka onkin varmaan yksi viime aikojen merkittävin kotimainen romaani.
Teoksen nimi tulee pintapuolisesti siitä, että Villisilmä on ammatiltaan kätilö. Hän kutsuu kirjassa taitoaan "Jumalan lahjaksi." Villsilmä kokeekin olevansa Jumalan kanssa läheinen hyvän tovin, kunnes Johannes astuu kuvioihin. Raamatun lehdet Villisilmä repii takan sytykkeeksi, jotta Johanneksen olisi lämmin. Villisilmä käyttää Jumalan lahjaansa ja koko olemassaoloaan väärin, jotta hän saisi olla Johanneksen kanssa.
Villisilmän ja Johanneksen rakkautta ei pidetä yleisesti erityisen soveliaana. Villisilmä on Johannesta vanhempi, noin 35-vuotias, kun taas Johannes on arviolta noin 25-vuotias. Lisäksi Villisilmä on muutenkin hieman yhteisöstä erkaantunut ihminen. Toki hän tekee kätilönhommiaan, mutta mitään halutuinta seuraa hän ei missään ole, Kirjassa yksi mielenkiintoisin asia taitaakin olla se, miten kaksi näin erilaista ihmistä rakastuvat toisiinsa. Ilman Villisilmän pohjatonta intohimoa se luultavasti ei olisi mahdollista, Johannes on aluksi tavallisen oloinen nuori mies, mutta hänen henkiset traumansa ovat syvät. Luultavasti hän kaipaakin rinnalleen jotain turvallista ja pysyvää.
Kirjassa on minäkertojaratkaisu, ja se vaikuttaa kirjaan mielestäni melko paljon, Villisilmä kertoo omasta näkökulmastaa asioita, joten subjektiivisuus korostuu. Hän-kertojalla teos olisi saattanut jäädä etäisemmäksi, ja itse olisin ainakin ollut luultavasti epäileväisempi Villisilmän ehdotonta salamarakastumista kohtaan. Lisäksi teos on toteutettu siten, että Villisilmän kertoma teksti ikään kuin osoitetaan Johannekselle, Kirjassa käytetään näkökulmatekniikkaa: Johanneskin pääsee välillä ääneen. Johanneksen kertoma teksti on luonteeltaan hieman erilaista, enemmän omassa ahdistuksessa rypemistä kuin Villisilmän palvomista.
Teoksen kieli on ihan omaa luokkaansa. Dialogi käydään peräpohjolan murteella, ja kieli on muutenkin hyvin värittynyttä ja kaukana neutraalista asiakielestä. "Tehet sie minule sitten leijoja?" kysyy Villisilmän ottotytär Masha. Välillä lukija saa hämmästellä poikkeuksellisen pitkiä litanioita, joissa luetellaan johonkin aiheeseen liittyviä sanoja.
Kävin katsomassa myös teoksen pohjalta tehdyn Antti J. Jokisen ohjaaman elokuvan. Mielestäni elokuvassa oli onnistuttu poikkeuksellisen hyvin, mutta toisaalta se tuntui hieman siloitetummalta kuin kirja. Esimerkiksi mielestäni kamalin kohta kirjasta oli jätetty elokuvasovituksessa kokonaan pois. Toisaalta hyvä, koska enhän minä sitä olisi halunnut nähdä! On myös ymmärrettävää, että elokuvaan ei mahdu kaikkea kirjassa olevaa. Kuitenkin eniten hyvän elokuvan syntymiseen vaikutti Katja Ketun teos, joka onkin varmaan yksi viime aikojen merkittävin kotimainen romaani.