Otsikko on periaatteeni - koulukirjojen lisäksi lehdenlukua kohtuudella koeviikon aikana. Maanantaina on viimeinen koe, joten kirja-aiheisia postauksia saattaa tulla tässä lähiaikoina. Tällä viikolla postista tuli elämäni ensimmäinen Image-lehti. Innostuin tilaamaan sen kokeilumielessä, sillä massateinilehti Demi on alkanut hiljalleen menettämään hohtoaan omissa silmissäni. Demin lukaisee niin nopeasti läpi; uusimmat vaatevillitykset eivät hirveästi innosta, koko maan lehdessä pyörii samat julkkikset numerosta toiseen ja luomukosmetiikan käyttäjänä meikkiesittelyt useimmiten turhauttavat. Demin sanoma siitä, että jokainen tyttö on vahva ja ihana on tietysti loistava, mutta nyt kaipasin jotain uutta.
Image vastasi odotuksiini. Kyseisessä helmikuun numerossa (2015) otetaan esille myös rankkoja aiheita, joista yleensä vaietaan. Kouluampuminen on suomalaisille käsitteenä valitettavan tuttu, ja psykedeelisten huumeiden, kuten LSD:n, hyödyntäminen hoitokäytössä kavahduttaa jo pelkkänä ajatuksena. Mielestäni vaikeista asioista ei pidä kuitenkaan aina vaieta. Imagessa asioita käsitellään puolueettomasti, kylmän loogisesti ja useasta näkökulmasta, mikä jättää lukijalle tilaa muodostaa asiasta kuin asiasta oman mielipiteensä. Sain nämä artikkelit lukemalla laajennettua ajattelumaailmaani taas hieman lisää; jos kuvittelee, että johonkin kysymykseen on olemassa yksi ainoa vastaus, on luultavasti väärässä.
Lehdestä löytyi tietenkin myös kevyempiä asioita. Artikkeli Mari Perankoskesta oli viihdyttävä, ja sain kuulla uudesta Vege!-keittokirjasta, jonka ehkä voisin tilata. Joissakin pienemmissä jutuissa lehden kirjoitustyyli on hieman sarkastinen, mikä ei haittaa yhtään. Imagen kohderyhmä on tietääkseni nuoret aikuiset, joten kuulun nuorempaan lukijakuntaan. Kielenkäyttö on monipuolisempaa kuin esimerkiksi Demissä. Artikkelit ovat syväluotaavampia.
Voi olla, että lopetan jossain vaiheessa Demi-tilaukseni ja siirryn kokonaan Imageen. Kehotan lämpimästi kokeilemaan tätä lehteä, jos Demi-kyllästys on iskenyt!
Imagen nettisivut ovat täällä. Sivustolta ei kuitenkaan saa kovin kattavaa kuvaa lehdestä, sillä lähes ainuttakaan image.fi:n artikkelia ei ole julkaistu lehdessä. Nettiversiossa on myös englannin- sekä ruotsinkielistä artikkeleita, mikä on hieman hämmentävää.
PS. Tein tänäänkin Kissoja & Kasvisruokaa -blogin bataattikakkua. Minulla taitaa olla uusi ruokasuosikki.
31. tammikuuta 2015
23. tammikuuta 2015
Terhi Rannela johdattaa läpi yön
Tässä järkevästi ennen koeviikkoa lukaisin Terhi Rannelan Läpi yön -romaanin. Se on kasvuromaani, joka kertoo teini-ikäisen Marian elämästä itsemurhayrityksen jälkeen.Vaikka romaani käsitteleekin näin synkkää aihetta, niin helppolukuisuutensa ansiosta ei vie yöunia. Kirja on erittäin subjektiivisesti kirjoitettu minä-kertojaa käyttäen, sillä se koostuu Marian päiväkirjosta. Lukijalle jätetään siis paljon tilaa muodostaa omat käsityksensä, koska ei voi olla varma, onko kaikki todellisuudessa niin kuin päiväkirjan kirjoittaja asiat kuvaa.
Kirjan Maria kertoo päiväkirjassaan asioita melko todentuntuisesti ja tunteella. Hän ei kuitenkaan pahemmin vello itsemurhayritys-draamassa, vaan koittaa jatkaa elämää eteenpäin. Päiväkirjamaisuudessa on kirjoitustyylinä monia etuja, sillä Rannelan ei ole tarvinnut esimerkiksi kertoa jokaista epäonnistumaan tuomitun parisuhteen yksityiskohtaa, koska kirjoitustyylissä aikahyppyjä voi tehdä. Joskus yhden päivän kohdalla on tiukkana aikana pelkkä kirosana. Pidemmät aikavälit ajoittuvat kirjassa esimerkiksi kiireiseen lukioaikaan, minkä ymmärrän täysin.
Monet Marian tunteet ja havainnot ovat luultavasti jokaiselle nuorelle melko tuttuja. Harvoin löydän kirjasta niin paljon ajatuksia, joihin voi samaistua (en siis tarkoita tässä kohtaa itsemurha-ajatusta, joten älkää ihmiset pelästykö). Rannelan teksti siis istuu melko hyvin päähäni.
Marian unelma on tulla kirjailijaksi. Ajatus kasvaa hänen mielessään, eikä hän luovu siitä käsikirjoitusten palautuessa kustantajalta hyväksymättöminä. Rannela kuvaa kirjoituksen intoa niin elävästi, että itsellenikin tuli tarve kehitellä jotain tekstintapaista. Kirja on selviytymistarina isolla ässällä, mutta myös kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä on mahdollista jatkaa elämää. Marialle kirjoittaminen on selviytymiskeino.
Romaanin muut henkilöt Marian lisäksi olivat mielenkiintoisia: pikkusisko Anna, jonka kanssa on kilpailua vanhempien suosiosta, paras ystävä Tiija, jonka kanssa oikeastaan harrastetaan vain juomista sekä isä, joka ei ole turvallinen isä. Huono perhetausta on asia, joka vaikuttaa valitettavan paljon ihmisen minäkuvaan ja identiteettiin. Marian ratkaisut selvitä arjesta ovatkin melko kiihkomielisiä; pää täyteen tai kokeesta tasan kymppi. Mielenkiintoista on seurata Marian ja hänen päänsisäisen vihollisensa, neiti Kunnianhimon, keskustelua.
Kirja seuraa Marian elämää monen vuoden ajalta. Rannela on ottanut tytön henkisen kehityksen huomioon kirjassa hyvin. Ensimmäiset päiväkirjat olivat ehkä hieman turhauttavan naiiveja, mutta lopussa jo aikuismaisempia. Marian nuoruus tosin sijoittui jonnekin 90-luvun lopun ajoille, joten vanhat ilmiöt esitettiin hämmentävästi uusina. Toisaalta tämä on hauskaa ja näkemystä laajentavaa; oliko Salkkarit joskus uusi, kiinnostava sarja? Lisäpisteet Rannelalle Twin Peaksin fanittamisesta!
Kirjaan sisältyi myös tärkeä ajatus tunteiden käsittelyn tärkeydestä. Loppua kohden mielenkiintoisia ihmissuhteita saatiin päätökseen, mutta jotain jätettiin myös sopivasti auki lukijan arvattavaksi. Rannelan teos kehittyi loppua kohden, ja on hyvin mielenkiintoista vaihtelua nykyisille äikänkurssien klassikkokirjailijoille. Pidin enemmän kirjasta kuin uskalsin odottaa. Suosittelen siis muillekin!
Kuva: http://notkopeikko.blogspot.fi/2014/09/lapi-yon-terhi-rannela.html
Kirjan Maria kertoo päiväkirjassaan asioita melko todentuntuisesti ja tunteella. Hän ei kuitenkaan pahemmin vello itsemurhayritys-draamassa, vaan koittaa jatkaa elämää eteenpäin. Päiväkirjamaisuudessa on kirjoitustyylinä monia etuja, sillä Rannelan ei ole tarvinnut esimerkiksi kertoa jokaista epäonnistumaan tuomitun parisuhteen yksityiskohtaa, koska kirjoitustyylissä aikahyppyjä voi tehdä. Joskus yhden päivän kohdalla on tiukkana aikana pelkkä kirosana. Pidemmät aikavälit ajoittuvat kirjassa esimerkiksi kiireiseen lukioaikaan, minkä ymmärrän täysin.
Monet Marian tunteet ja havainnot ovat luultavasti jokaiselle nuorelle melko tuttuja. Harvoin löydän kirjasta niin paljon ajatuksia, joihin voi samaistua (en siis tarkoita tässä kohtaa itsemurha-ajatusta, joten älkää ihmiset pelästykö). Rannelan teksti siis istuu melko hyvin päähäni.
Marian unelma on tulla kirjailijaksi. Ajatus kasvaa hänen mielessään, eikä hän luovu siitä käsikirjoitusten palautuessa kustantajalta hyväksymättöminä. Rannela kuvaa kirjoituksen intoa niin elävästi, että itsellenikin tuli tarve kehitellä jotain tekstintapaista. Kirja on selviytymistarina isolla ässällä, mutta myös kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä on mahdollista jatkaa elämää. Marialle kirjoittaminen on selviytymiskeino.
Romaanin muut henkilöt Marian lisäksi olivat mielenkiintoisia: pikkusisko Anna, jonka kanssa on kilpailua vanhempien suosiosta, paras ystävä Tiija, jonka kanssa oikeastaan harrastetaan vain juomista sekä isä, joka ei ole turvallinen isä. Huono perhetausta on asia, joka vaikuttaa valitettavan paljon ihmisen minäkuvaan ja identiteettiin. Marian ratkaisut selvitä arjesta ovatkin melko kiihkomielisiä; pää täyteen tai kokeesta tasan kymppi. Mielenkiintoista on seurata Marian ja hänen päänsisäisen vihollisensa, neiti Kunnianhimon, keskustelua.
Kirja seuraa Marian elämää monen vuoden ajalta. Rannela on ottanut tytön henkisen kehityksen huomioon kirjassa hyvin. Ensimmäiset päiväkirjat olivat ehkä hieman turhauttavan naiiveja, mutta lopussa jo aikuismaisempia. Marian nuoruus tosin sijoittui jonnekin 90-luvun lopun ajoille, joten vanhat ilmiöt esitettiin hämmentävästi uusina. Toisaalta tämä on hauskaa ja näkemystä laajentavaa; oliko Salkkarit joskus uusi, kiinnostava sarja? Lisäpisteet Rannelalle Twin Peaksin fanittamisesta!
Kirjaan sisältyi myös tärkeä ajatus tunteiden käsittelyn tärkeydestä. Loppua kohden mielenkiintoisia ihmissuhteita saatiin päätökseen, mutta jotain jätettiin myös sopivasti auki lukijan arvattavaksi. Rannelan teos kehittyi loppua kohden, ja on hyvin mielenkiintoista vaihtelua nykyisille äikänkurssien klassikkokirjailijoille. Pidin enemmän kirjasta kuin uskalsin odottaa. Suosittelen siis muillekin!
19. tammikuuta 2015
Järjestetty avioliitto
Luin tässä viime vuosien aikana Ally Condien Tarkoitettu-trilogian. Kirjat kertoivat taas yhdestä tulevaisuuden dystopiasta; yhteiskunta valitsee ihmisille puolisot. Kirjassa päähenkilö ryhtyi tietenkin kapinoimaan järjestelmää vastaan, ja kyllä ajatus omia mietteitänikin aktivoi.
Järjestetty avioliitto olisi niin helppo ratkaisu! Puolisot valitaan toisilleen sopiviksi, joten jos toista osapuolta ärsyttää, voi vedota siihen, että "minussa ei ole vikaa, sillä tämä liittohan on täydellinen". No joo. Ei se varmaan omalla kohdallani toimisi. Nyt kuitenkin AVAlla alkoi 6. 1. uusi sarja nimeltä Ensitreffit alttarilla. Sarjassa asiantuntijat päättävät monien hakijoiden joukosta kolme ihanteellisinta paria, jotka näkevät toisensa sitten todella ensi kertaa alttarilla.
Tilannehan on melkein sama kuin Ally Condien sarjassa! Tietysti lähtökohdat ovat erilaiset; ohjelmaan osallistuneet ovat yrittäneet jo itse löytää puolisoa ja vapaaehtoisesti tulivat ohjelmaan mukaan. Kuitenkin ihmetyttää, että miten toisen dystopia voi olla toisen ihmisen utopia?
Luultavasti ihmiset, jotka hakivat ohjelmaan, eivät enää luota omaan taitoon ja kykyyn hankkia puolisoa. Onhan se kieltämättä houkuttelevaa, että on mahdollisuus tavata "se oikea", niin kuin monet tuntuvat ajattelevan. Siinä vaan menee jokin raja, jossa omaa ajattelua ei käytetä. Ajatus siitä, että rakastuu toiseen ihmiseen ja elää hänen kanssaan loppuelämänsä, koska joku muu on niin sanonut, ei vain toimi. Jokin ihmisen päänsisäinen osa luultavasti kapinoi tätä ajatusta vastaan ja veikkaankin, että ohjelman parit joutuvat käymään kauheita tunnemyllerryksiä läpi.
Ideaalisin tilanne mielestäni siis on se, että puolison löytäisi tylsään, peinteiseen tapaan itse. Silloin huonosta valinnasta ei voisi syyttää ketään muuta kuin itseään, ja motivaatio kehittää suhde paremmaksi kasvaa. Ensitreffit alttarilla on ehkä "hömppäsarja", mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että pakkohan se on katsoa loppuun.
Kuva: http://www.menaiset.fi/artikkeli/haat/nama_ovat_kesan_2013_haatrendit
Järjestetty avioliitto olisi niin helppo ratkaisu! Puolisot valitaan toisilleen sopiviksi, joten jos toista osapuolta ärsyttää, voi vedota siihen, että "minussa ei ole vikaa, sillä tämä liittohan on täydellinen". No joo. Ei se varmaan omalla kohdallani toimisi. Nyt kuitenkin AVAlla alkoi 6. 1. uusi sarja nimeltä Ensitreffit alttarilla. Sarjassa asiantuntijat päättävät monien hakijoiden joukosta kolme ihanteellisinta paria, jotka näkevät toisensa sitten todella ensi kertaa alttarilla.
Tilannehan on melkein sama kuin Ally Condien sarjassa! Tietysti lähtökohdat ovat erilaiset; ohjelmaan osallistuneet ovat yrittäneet jo itse löytää puolisoa ja vapaaehtoisesti tulivat ohjelmaan mukaan. Kuitenkin ihmetyttää, että miten toisen dystopia voi olla toisen ihmisen utopia?
Luultavasti ihmiset, jotka hakivat ohjelmaan, eivät enää luota omaan taitoon ja kykyyn hankkia puolisoa. Onhan se kieltämättä houkuttelevaa, että on mahdollisuus tavata "se oikea", niin kuin monet tuntuvat ajattelevan. Siinä vaan menee jokin raja, jossa omaa ajattelua ei käytetä. Ajatus siitä, että rakastuu toiseen ihmiseen ja elää hänen kanssaan loppuelämänsä, koska joku muu on niin sanonut, ei vain toimi. Jokin ihmisen päänsisäinen osa luultavasti kapinoi tätä ajatusta vastaan ja veikkaankin, että ohjelman parit joutuvat käymään kauheita tunnemyllerryksiä läpi.
Ideaalisin tilanne mielestäni siis on se, että puolison löytäisi tylsään, peinteiseen tapaan itse. Silloin huonosta valinnasta ei voisi syyttää ketään muuta kuin itseään, ja motivaatio kehittää suhde paremmaksi kasvaa. Ensitreffit alttarilla on ehkä "hömppäsarja", mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että pakkohan se on katsoa loppuun.
Kuva: http://www.menaiset.fi/artikkeli/haat/nama_ovat_kesan_2013_haatrendit
17. tammikuuta 2015
Nyt sitä ruokaa!
Lupailin ensimmäisessä postauksessani, että tulen kirjoittamaan kirjoista, mutta myös ruuanlaitosta. Kaksi teemaa ehkäpä sekavoittavat blogia, mutta omaa linjaa etsivänä etenen kokeilemisen kautta.:)
Olen seurannut innokkaasti Kissoja & Kasvisruokaa -blogia. Kyseisen blogin kirjoittaja on vegaani terveysintoilija, joka syö gluteenitonta ruokaa. En ole itse vegaani, mutta liha ei ole ykkösherkkuani. Vehnäjauhojen ainainen käyttö taas on kyllästyttävää, joten erilaiset vaihtoehdot ovat inspiroivia. Kemikaalicocktail -niminen blogi on kanssa hyvin kiinnostava, joskin minulle hieman uudempi tuttavuus.
Tänään repäisin Tampereen-reissullani, ja ostin kokeiluerän chia-siemeniä. Kyseessä on eräs superfood, josta löytyy googlettamalla runsaasti tietoa. Olenkin ihan pyörällä päästäni, kun luin ristikkäisiä terveyssuosituksia niistä. Turvallisinta on ilmeisesti syödä chiaa 1-2 ruokalusikallista päivässä, mieluiten geelinä. Tällaista seosta tein:
Olen seurannut innokkaasti Kissoja & Kasvisruokaa -blogia. Kyseisen blogin kirjoittaja on vegaani terveysintoilija, joka syö gluteenitonta ruokaa. En ole itse vegaani, mutta liha ei ole ykkösherkkuani. Vehnäjauhojen ainainen käyttö taas on kyllästyttävää, joten erilaiset vaihtoehdot ovat inspiroivia. Kemikaalicocktail -niminen blogi on kanssa hyvin kiinnostava, joskin minulle hieman uudempi tuttavuus.
Tänään repäisin Tampereen-reissullani, ja ostin kokeiluerän chia-siemeniä. Kyseessä on eräs superfood, josta löytyy googlettamalla runsaasti tietoa. Olenkin ihan pyörällä päästäni, kun luin ristikkäisiä terveyssuosituksia niistä. Turvallisinta on ilmeisesti syödä chiaa 1-2 ruokalusikallista päivässä, mieluiten geelinä. Tällaista seosta tein:
Yksinkertainen chia-geeli
- 2 rkl chian siemeniä
- 1 dl vettä
Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota 15 minuuttia.
Sekoita uudelleen odottelun jälkeen ja anna turvota vielä hetki.
Tämän jälkeen voit nauttia seoksen pelkiltään tai luovasti yhdisteltynä joihinkin muihin aineksiin, esimerkiksi smoothieen.
Käsittääkseni veden tilalle voi laittaa maitoa, kookosmaitoa, mehua tai muuta nestettä.
Alkuperäinen resepti chia-tietouksineen on täällä.
En ole vielä edes maistanut geeliä, saati sitten huomannut mitään upeita terveysvaikutuksia. Postaan, jos huomaan jotain mainitsemisen arvoista!
Eilen jääkaapissa oli selvästi sinne kuulumaton bataatti, joten päätin käyttää erästä terveellistä ja makeaa bataattikakkureseptiä. Olen tehnyt sillä ohjeella jo kerran aikaisemminkin, ja suosittelen kyllä kokeilemaan, jos pitää bataatin mausta! Kakku on helppo tehdä, ja sitä syö hyvällä omallatunnolla. Perheeni muut jäsenet tosin arvostavat enemmän suklaata ja vehnää, mutta kyllä he tähän vielä joskus tottuvat!
Resepti on Kissoja & Kasvisruokaa -blogissa. Maukasta loppuviikonloppua kaikille!
12. tammikuuta 2015
Annukka Salama - Harakanloukku
Tässä taas yksi kirja, joka on ilmestymisestään asti pitänyt lukea, mutta ajanpuutteen vuoksi jäänyt kummittelemaan lukulistalle vähän turhan pitkäksi aikaa. Harakanloukku on Faunoidit-sarjan kolmas osa. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat nimeltään Käärmeenlumooja ja Piraijakuiskaaja.
Kirjassa yksi mielestäni hieman rasittavanpuoleinen hahmo, nimittäin Vikke, joutuu metsästäjien sieppaamaksi. Hänen ystävänsä Joone, Rufus, Unna, Ronni, Nemo sekä Eden muodostavat etsintäpartion. He saavat voimaeläinsuojeluyhdistykseltä apua, ja menevät etsimään Vikkeä Venor-nimiseen metsästäjäkaupunkiin, josta kukaan faunoidi ei ole aikaisemmin päässyt pois.
Venor onkin hieman rajummanpuoleinen paikka; varastelu ja väkivalta ovat jokapäiväistä toimintaa. Faunoidikomppaniaa auttaa kameleonttiriipukset, jotka saavat heidät näyttämään metsästäjältä. Joone eksyy porukasta, ja sattuu törmäämään hyvännäköiseen metsästäjäpoikaan. Siitä voi sitten arvata loput.
Valitettavasti lähes kaikki sarjat huononevat loppua kohden, ja niin kävi myös tässä. Toisaalta ensimmäinen kirja oli niin menestynyt, että olisi ollut hieman utopistista odottaa kolmannelta osalta samaa tasoa. Harakanloukku pitää kuitenkin sisällään loistavaa huumoria, räväköitä taisteluhetkiä sekä yllättäviäkin juonenkäänteitä. Jotkut hahmot jättävät hieman kylmäksi, esimerkiksi Nemo on tylsyydessään kovin kaksiulotteinen. Saattaa olla, että Salama on kirjoittanut Harakanloukun hieman kiireessä, sillä juonessa on muutamia epäloogisia asioita, jotka jäävät hieman kummastuttamaan kirjan lukemisen jälkeen. On kuitenkin selvää, ettei Salamalta puutu mielikuvitusta. Hän onnistuu maalaamaan Venoristakin kaikkine yksityiskohtineen tarpeeksi rajun kuvan.
Nuortenlehti Demissä oli viime vuonna juttu Salamasta, jossa hän kertoi avoimesti seksuaalisuudestaan. Hänen mielestään henkilön sukupuolella ei ole niinkään väliä rakastuessa. Salama oli tuonut tätä ajausta myös selkeästi Harakanloukkuun. En ole kovin ennakkoluuloinen, ja kun homosuhde kuvailtiin kirjassa samaan tapaan kuin heterosuhdekin, molemmat tuntuivat yhtä luontevilta. Kaikki hahmot ovat myös hyvin impulsiivisia. On hauska päästä tutustumaan kirjailijan sisäiseen maailmaan hahmojen kautta; tosielämässä jokainen ihminen on niin erilainen, että on mielestäni oikeastaan mahdottomuus kirjoittaa täysin realistinen kirja.
Impulsiivisuutta korostetaan kirjassa myös hyvänä ominaisuutena kirjan ensimmäisessä kappaleessa: "He pelasivat melkein tunnin ja Unna romutti neljä Ford Mustangia lunastuskuntoon siinä ajassa. Nemon pelityyli oli hillitympi. Jätkä voitti sillä aina, mutta himmaajalla ei varmasti ollut niin hauskaa kuin Unnalla oli kikattaessaan kohelluksilleen." Samasta piirteestä on kuitenkin myös haittaa. On kuitenkin totta, että elämässä voisi kokeilla uusia asioita rohkeammin, joten minullakin on tästä opittavaa.
Juoni on kirjassa siis hieman hajanainen, ja loppuratkaisu osittain tylsä sekä lukijoita mielistelevä. Samantyylistä on tullut jo luettua esimerkiksi Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa -kirjassa. Suomenkielisiksi nuortenkirjoiksi Salaman kirjat ovat kuitenkin äärimmäisen raikkaita tapahtumien lisäksi kieleltään. Mukaansatempaavuus on myös yksi erinomainen piirre, eikä Salaman kirjaa voi laskea pitkäksi aikaa aloittamisen jälkeen. Jos Salama kirjoittaa jatkossakin, aion lukea hänen tulevia teoksiaan.
Nuortenlehti Demissä oli viime vuonna juttu Salamasta, jossa hän kertoi avoimesti seksuaalisuudestaan. Hänen mielestään henkilön sukupuolella ei ole niinkään väliä rakastuessa. Salama oli tuonut tätä ajausta myös selkeästi Harakanloukkuun. En ole kovin ennakkoluuloinen, ja kun homosuhde kuvailtiin kirjassa samaan tapaan kuin heterosuhdekin, molemmat tuntuivat yhtä luontevilta. Kaikki hahmot ovat myös hyvin impulsiivisia. On hauska päästä tutustumaan kirjailijan sisäiseen maailmaan hahmojen kautta; tosielämässä jokainen ihminen on niin erilainen, että on mielestäni oikeastaan mahdottomuus kirjoittaa täysin realistinen kirja.
Impulsiivisuutta korostetaan kirjassa myös hyvänä ominaisuutena kirjan ensimmäisessä kappaleessa: "He pelasivat melkein tunnin ja Unna romutti neljä Ford Mustangia lunastuskuntoon siinä ajassa. Nemon pelityyli oli hillitympi. Jätkä voitti sillä aina, mutta himmaajalla ei varmasti ollut niin hauskaa kuin Unnalla oli kikattaessaan kohelluksilleen." Samasta piirteestä on kuitenkin myös haittaa. On kuitenkin totta, että elämässä voisi kokeilla uusia asioita rohkeammin, joten minullakin on tästä opittavaa.
Juoni on kirjassa siis hieman hajanainen, ja loppuratkaisu osittain tylsä sekä lukijoita mielistelevä. Samantyylistä on tullut jo luettua esimerkiksi Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa -kirjassa. Suomenkielisiksi nuortenkirjoiksi Salaman kirjat ovat kuitenkin äärimmäisen raikkaita tapahtumien lisäksi kieleltään. Mukaansatempaavuus on myös yksi erinomainen piirre, eikä Salaman kirjaa voi laskea pitkäksi aikaa aloittamisen jälkeen. Jos Salama kirjoittaa jatkossakin, aion lukea hänen tulevia teoksiaan.
5. tammikuuta 2015
Mielensäpahoittaja tuo hyvän mielen
Olen vasta lähiaikoina löytänyt Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat. Lukematta on vielä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Eilen lukaisin kirjan nimeltä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
On selvää, että Kyrö on oman lajinsa mestari. En tiedä ketään muuta, joka osaisi valittaa niin hauskalla tavalla. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike jatkoi samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, mutta keskittyi lähemmin ruoka-asioihin. Tilanne kirjassa on tämä: päähenkilö on mies, jonka vaimo on aina hoitanut ruuanlaiton. Kun vaimo on jo ollut kauan sairaalassa, päättää mies olla hoitajan vaihtuessa alentumatta kotiapuun ja opiskella vanhoilla päivillään uuden taidon, nimittäin ruuanlaiton.
Ruuanlaittokokemusten ohessa pääsee lukija tutustumaan Mielensäpahoittajan mielipiteisiin siitä, millaista kunnon ruoka on. Nuorison ruokamieltymykset ja elämäntapa-asiat joutuvat tässäkin osassa kunnon syynäyksen alle. Vaikka tekstille lukiessa naureskelikin, se sai silti omituisesti pohtimaan omia elämäntapojansa; pitäisikö vaihtaa karkit perunaan ja kaivaa ne sukset esille, kuten kirjassa neuvotaan? Hieman haluttomampi olen kuitenkin ottamaan eräistä pula-ajan nikseistä mallia. Sen jälkeen, kun kaapii hillon päältä siihen muodostuneen homeen pois, on hillo omasta mielestäni kyllä syömäkelvotonta. Mielensäpahoittaja on eri mieltä.
Kirjan murre ja kieli saavat tekstin elämään, ja lukijalle hahmottuu selvästi päähän se ihmistyyppi, jota kirjassa kuvataan. Kappaleet ovat melko lyhyitä, ja jokainen sisältää yhden Mielensäpahoittajan valituksen aiheen. Samalla kuitenkin juoni etenee kirjassa, tosin melko hitaasti.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on teos, jonka voi lukea yhdeltä istmalta tai kappale kerrallaan pidemmällä aikavälillä. Varmaa on, että valitus kirvoittaa ennen pitkää hymyn huulille.
On selvää, että Kyrö on oman lajinsa mestari. En tiedä ketään muuta, joka osaisi valittaa niin hauskalla tavalla. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike jatkoi samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, mutta keskittyi lähemmin ruoka-asioihin. Tilanne kirjassa on tämä: päähenkilö on mies, jonka vaimo on aina hoitanut ruuanlaiton. Kun vaimo on jo ollut kauan sairaalassa, päättää mies olla hoitajan vaihtuessa alentumatta kotiapuun ja opiskella vanhoilla päivillään uuden taidon, nimittäin ruuanlaiton.
Ruuanlaittokokemusten ohessa pääsee lukija tutustumaan Mielensäpahoittajan mielipiteisiin siitä, millaista kunnon ruoka on. Nuorison ruokamieltymykset ja elämäntapa-asiat joutuvat tässäkin osassa kunnon syynäyksen alle. Vaikka tekstille lukiessa naureskelikin, se sai silti omituisesti pohtimaan omia elämäntapojansa; pitäisikö vaihtaa karkit perunaan ja kaivaa ne sukset esille, kuten kirjassa neuvotaan? Hieman haluttomampi olen kuitenkin ottamaan eräistä pula-ajan nikseistä mallia. Sen jälkeen, kun kaapii hillon päältä siihen muodostuneen homeen pois, on hillo omasta mielestäni kyllä syömäkelvotonta. Mielensäpahoittaja on eri mieltä.
Kirjan murre ja kieli saavat tekstin elämään, ja lukijalle hahmottuu selvästi päähän se ihmistyyppi, jota kirjassa kuvataan. Kappaleet ovat melko lyhyitä, ja jokainen sisältää yhden Mielensäpahoittajan valituksen aiheen. Samalla kuitenkin juoni etenee kirjassa, tosin melko hitaasti.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on teos, jonka voi lukea yhdeltä istmalta tai kappale kerrallaan pidemmällä aikavälillä. Varmaa on, että valitus kirvoittaa ennen pitkää hymyn huulille.
3. tammikuuta 2015
Maailman ympäri Jules Vernen matkassa
Lukaisin tässä hiljattain Jules Vernen romaanin Maailman ympäri 80 päivässä. Tarkoitukseni olisi käyttää kirjaa aineistona äidinkielen kakkoskurssin aineistopohjaisessa kirjoitelmassa, ja aihe pitäisi rajata käsitteestä matkailu. Vaikka esseitten kirjoittaminen tuntuisi välillä tylsältä, ei aineistojen tarvi olla sitä. Tässä yksi esimerkki kirjasta, jota oli äärimmäisen kevyt lukea, mutta josta uskon kuitenkin saavani jotakin irti esseeseeni.
Kirjan päähenkilö Phileas Fogg lyö vetoa Lontoon Reformikerhossa muutaman muun kerholaisen kanssa siitä, että onnistuuko hän matkaamaan maailman ympäri kuuluisassa 80 päivässä. Matkaan hän lähtee samana iltana miespalvelija Passepartout'n kanssa. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1873, joten lentokoneella pyrähtely mantereelta toiselle ei tule kuulonkaan.
Kirjan hahmot eivät ole kovin moniulotteisia; Passepartout on hieman tyhmä mutta suurisydäminen sekä alati uskollinen isännälleen Foggille, joka taas kuvataan täydellisenä herrasmiehenä. Foggia ei kylläkään tunnu kiinnostavan suuremmin mikään, paitsi jos kyseessä on whist-peli, kaunis pulassa oleva neito tai loukattu kunnia. Matkan uhka on poliisi Fix, jolla on pakkomielteinen kuvitelma siitä, että Fogg on ryöstänyt pankin.
Kirjassa on hyvin opettavainen ote maailmanympärysmatkan kuvailuun. Kertoja on kaikkitietävä hän-kertoja, ja juoneen on otettu mukaan lukijaa sivistäviä seikkoja. Loppuratkaisukin perustuu yhteen tällaiseen. Vernen teksti heijastelee vahvasti aikansa ajatusmalleja; esimerkiksi Kiinan opiumkaupasta kerrottaessa Englannin osallisuutta asiaan ei ilmaistu. On kuitenkin mielenkiintoista tutustua siihen, millainen maailma oli 1870-luvulla ja miltä se näytti.
Kirjan viihdyttävä seikkailuhenkisyys on innostanut tekemään teoksen pohjalta piirrossarjan, jota minäkin olen katsonut pari jaksoa hieman nuoremmalla iällä. Klassikkoromaaniksi Maailman ympäri 80 päivässä on uskomattoman helppolukuinen, ja sopii kaiken ikäisille lukijoille.
Kirjan päähenkilö Phileas Fogg lyö vetoa Lontoon Reformikerhossa muutaman muun kerholaisen kanssa siitä, että onnistuuko hän matkaamaan maailman ympäri kuuluisassa 80 päivässä. Matkaan hän lähtee samana iltana miespalvelija Passepartout'n kanssa. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1873, joten lentokoneella pyrähtely mantereelta toiselle ei tule kuulonkaan.
Kirjan hahmot eivät ole kovin moniulotteisia; Passepartout on hieman tyhmä mutta suurisydäminen sekä alati uskollinen isännälleen Foggille, joka taas kuvataan täydellisenä herrasmiehenä. Foggia ei kylläkään tunnu kiinnostavan suuremmin mikään, paitsi jos kyseessä on whist-peli, kaunis pulassa oleva neito tai loukattu kunnia. Matkan uhka on poliisi Fix, jolla on pakkomielteinen kuvitelma siitä, että Fogg on ryöstänyt pankin.
Kirjassa on hyvin opettavainen ote maailmanympärysmatkan kuvailuun. Kertoja on kaikkitietävä hän-kertoja, ja juoneen on otettu mukaan lukijaa sivistäviä seikkoja. Loppuratkaisukin perustuu yhteen tällaiseen. Vernen teksti heijastelee vahvasti aikansa ajatusmalleja; esimerkiksi Kiinan opiumkaupasta kerrottaessa Englannin osallisuutta asiaan ei ilmaistu. On kuitenkin mielenkiintoista tutustua siihen, millainen maailma oli 1870-luvulla ja miltä se näytti.
Kirjan viihdyttävä seikkailuhenkisyys on innostanut tekemään teoksen pohjalta piirrossarjan, jota minäkin olen katsonut pari jaksoa hieman nuoremmalla iällä. Klassikkoromaaniksi Maailman ympäri 80 päivässä on uskomattoman helppolukuinen, ja sopii kaiken ikäisille lukijoille.
 |
| Monelle tuttu piirrossarja |
2. tammikuuta 2015
Twin Peaksin koukuttamana
Minun piti lukea lomalla ainakin sata kirjaa, mutta se on vähän jäänyt. Sen sijaan olen katsellut ahkerasti TV.tä. Jäin heti ensimmäisen jakson nähtyäni koukkuun sarjaan nimeltä Twin Peaks. Hallussani on tänä vuonna ilmestynyt blu ray -kokoelma, joka sisältää kaikki Twin Peaks -jaksot.
Twin Peaksin juoni alkaa siitä, kun nuori tyttö nimeltään Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI-agentti Dale Cooper ryhtyy selvittämäään tapausta pikkukaupungin sheriffi Harry S. Trumanin kanssa.
Sarjan alkuosa on varsinkin todella mielenkiintoinen. Toteutukseen on käytetty enemmän ideoita kuin rahaa, mikä on mielestäni vain positiivinen asia. Sarjan ainutlaatuinen tunnelma ja yliluonnollisuuden tuntu, joka koko ajan leijuu ilmassa, erottaa Twin Peaksin muista sarjoista. Cooper käyttää arvoituksen ratkaisemiseen tavallisten menetelmien lisäksi intuitiota sekä unissa ja näyissä saamiaan vihjeitä. Sarja ikään kuin kapinoi tavallisuutta vastaan; osa repliikeistä sekä hahmojen käyttäytymismalleista ovat hyvin ennalta-arvaamattomia.
Sarjan henkilöhahmot ovat persoonia. Päähenkilö Dale Cooperkin on hyvin omalaatuinen, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi rouva, joka tulkkaa ihmisille, mitä hänen aina mukana kanniskelemansa pölkky haluaa sanoa, miespoliisi Andy, joka alkaa useimmiten itkeä rikospaikalla ja myöhemmin sarjassa nainen, joka regressoituu ja elää uudelleen high school -aikaansa. Synkkien rikosten ja pimeiden voimien ohella katsoja saa seurata ihmissuhdesotkuja ja nauraa paljon. Oma suosikkihahmoni on luultavasti Audrey Horne, sillä hänellä riittää omanlaistaan tarmoa.
Tylsiin, samaa kaavaa toistaviin amerikkalaissarjoihin kyllästyneenä Twin Peaks on loistavaa vaihtelua. Alun yhtenäisyys ja mysteerisyys vaihtuu kuitenkin loppua kohden hieman tavanomaisemman sarjan kaltaiseksi, ja pääjuoni uhkaa hieman jäädä sivujuonten varjoon. Loppuosa onkin ikään kuin erillistä osaa alkuosasta; aikaa, jolloin varsinainen Laura Palmerin murha on jo ratkaistu. Se syventää katsojan tietoja Twin Peaksistä ja sen asukkaista.
Suosittelen sarjaa hyvänä vaihteluna kaikille! Twin Peaksin pohjalta on tehty myös elokuva Twin Peaks - Tuli kulje kanssani, jonka aion seuraavaksi katsoa.
Twin Peaksin juoni alkaa siitä, kun nuori tyttö nimeltään Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI-agentti Dale Cooper ryhtyy selvittämäään tapausta pikkukaupungin sheriffi Harry S. Trumanin kanssa.
Sarjan alkuosa on varsinkin todella mielenkiintoinen. Toteutukseen on käytetty enemmän ideoita kuin rahaa, mikä on mielestäni vain positiivinen asia. Sarjan ainutlaatuinen tunnelma ja yliluonnollisuuden tuntu, joka koko ajan leijuu ilmassa, erottaa Twin Peaksin muista sarjoista. Cooper käyttää arvoituksen ratkaisemiseen tavallisten menetelmien lisäksi intuitiota sekä unissa ja näyissä saamiaan vihjeitä. Sarja ikään kuin kapinoi tavallisuutta vastaan; osa repliikeistä sekä hahmojen käyttäytymismalleista ovat hyvin ennalta-arvaamattomia.
Sarjan henkilöhahmot ovat persoonia. Päähenkilö Dale Cooperkin on hyvin omalaatuinen, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi rouva, joka tulkkaa ihmisille, mitä hänen aina mukana kanniskelemansa pölkky haluaa sanoa, miespoliisi Andy, joka alkaa useimmiten itkeä rikospaikalla ja myöhemmin sarjassa nainen, joka regressoituu ja elää uudelleen high school -aikaansa. Synkkien rikosten ja pimeiden voimien ohella katsoja saa seurata ihmissuhdesotkuja ja nauraa paljon. Oma suosikkihahmoni on luultavasti Audrey Horne, sillä hänellä riittää omanlaistaan tarmoa.
Tylsiin, samaa kaavaa toistaviin amerikkalaissarjoihin kyllästyneenä Twin Peaks on loistavaa vaihtelua. Alun yhtenäisyys ja mysteerisyys vaihtuu kuitenkin loppua kohden hieman tavanomaisemman sarjan kaltaiseksi, ja pääjuoni uhkaa hieman jäädä sivujuonten varjoon. Loppuosa onkin ikään kuin erillistä osaa alkuosasta; aikaa, jolloin varsinainen Laura Palmerin murha on jo ratkaistu. Se syventää katsojan tietoja Twin Peaksistä ja sen asukkaista.
Suosittelen sarjaa hyvänä vaihteluna kaikille! Twin Peaksin pohjalta on tehty myös elokuva Twin Peaks - Tuli kulje kanssani, jonka aion seuraavaksi katsoa.
 |
| Tämä maisema on hieman liiankin tuttu Twin Peaksin alkuteksteistä! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)