13. helmikuuta 2016

2. Lukudiplomitehtävä: Tuntematon sotilas


Jatkosodan kärsijöinä tavalliset rivimiehet


”Heiltä oli vaadittu viimeinenkin hiukkanen, mutta kärsimyksensä he saivat pitää itse. Se ei kelvannut kenellekään”, todetaan sodassa taistelleista miehistä Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas (1954).  Teos sijoittuu Jatkosotaan ja kertoo sodan kulusta. Taustalla on koko ajan Saksan operaatio Barbarossa, jota suomalaisetkin seurailevat jännittyneinä. Romaanin kerrontatapa on hyvin realistinen ja se ottaa hyvinkin voimakkaasti kantaa sotaan poliittisena ratkaisuna. Kirja pohtii sodan oikeutusta mutta tuo esille myös armeijan hierarkkisuuden ja ihmisyyden nurjan puolen. Sodan aikana vaikuttanutta kommunismiakaan ei aatteena ohiteta ja kirkon rooli sodassa joutuu sekin tarkastelun kohteeksi Linnan koruttoman kerronnan edetessä.

Kirkko ja sota ovat kirjassa yhdessä ristiriitaisena parina. Yleensä kirkolliset asiat ovat mielletty juhlallisiksi ja arvokkaiksi asioiksi, mutta Linna uskaltaa tehdä toisin. Heti kirjan alussa tehdään selväksi rivimiesten uskonelämän todellinen luonne: tuimilla ilmeillä koitetaan paikkailla hartauden tunteen puutetta ja virrenveisuukin sujuu hieman epävireisesti. Pappina toimii mies, joka on sotilaiden mielestä ihannetapaus tuberkuloosibasilleille. Jos ei itse kirkkoa ja sen oppia väheksytä, niin ainakin sen roolia sotilaiden elämässä. Kädet hakeutuvat kerkeämmin salassakeitetyn pontikan pullonsuulle kuin ristiin.

Pappi ei ole ainoa korkea-arvoiseksi ihmiseksi mielletty henkilö, jonka arvoa kirjassa alennetaan. Rivimies Vanhala hyödyntää poliitikkojen kannustuspuheiden juhlallisia ilmaisuja vitsiensä ironisina heittoina, mutta muuta iloa ei sananparsista juuri olekaan. Sama kohtalo käy kommunistien radiokaappauspuheille. Vaikka rivistöön kuuluukin yksi kommunisti, hän taistelee pienesti jupisten muiden mukana. Linna nostaa mielestäni esille ajatuksen siitä, että suuret aatteet, joiden puolesta miesten oletettiin taistelevan, ovat usein etäisiä tavalliselle kansalaiselle. Toki isänmaata haluttiin puolustaa, mutta yleisesti kodin, perheen ja ystävien takia. Sotilaat saavat romaanissa voimaa toisistaan, mutta kun toverit kaatuvat ympäriltä, ei ihmiselle jää monia muita selviytymiskeinoja kuin huumori ja unohtaminen.


Vaikka monet henkilöhahmot sekä ilmiöt esitetäänkin huonossa valossa, mahtuu joukkoon silti kunnioituksen kohteitakin: joukkojen yleisesti arvostamat kapteenit sekä muut johtajat kuvataan yleisimmin henkilöinä, jotka sinuttelevat joukkojaan ja arvostavat jokaista yksilönä. Linna ei kuvaakaan suomalaisia sotilaita samanmieliseksi ryntäileväksi massaksi: esimerkiksi Suomen entisen itärajan ylittäminen ja hyökkäyksen jatkaminen herättää hyvin erilaisia mielipiteitä riveissä, samoin kuin sodan järkevyys ja voitonodotukset. Linna ei epäröi nostaa verisyyttäkään esille, eikä kuoleman arvaamattomuus sodassa jää epäselväksi. Sodanvastaisuus teoksessa näkyy nimenomaan siinä, että Linna ensin esittelee joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja laittaa heidät unelmineen kuolemaan sitten yksi kerrallaan. Teoksesta jää katkera tuntu: häviäjät saavat selkäsaunan, ja voittajat kantavat raskaan vastuun taakan. Samaan aikaan poliitikot pohdiskelevat retorisia keinoja pommisuojissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!