Katja Kettu: Piippuhylly

Heipä hei, arvoisat lukijat! Nyt on abivuosi kyllä vienyt lukuintoni ennennäkemättömän alas, mutta kyllä täältä vielä hiljalleen joitakin tekstejä tipahtelee. Tilanteeni on sellainen, että olen lukiossa suorittanut lukudiplomia, jota varten täytyy lukea 15 kirjaa ja tehdä jokaisesta tehtävä. Sain keväällä tehtyä 14. tehtävän, ja viimeinen on ollut ties kuinka pitkään työn alla! Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, ja pakottauduin kirjoittamaan tekstitaito-tyylisen tekstin Katja Ketun Piippuhylly -novellikokoelmasta (2013).

En käsittele tekstissäni juurikaan omia mielipiteitäni teoksesta, mutta haluan tuoda niitä kuitenkin hieman ilmi: en ole pitkään aikaan saanut kirjasta näin pysyviä traumoja! Yhdessä novellissa kuvataan toksoplasmoosi-nimistä infektiota, ja kuvaus painui sen verran elävästi mieleen, että selkäpiitäni karmaisi kolme kuukautta lukemisen jälkeenkin. Ehkä tämä trauman käsittelyyn vaadittava aika onkin muuten tämän viimeisen lukudiplomitehtävän hitaan suorittamisen syynä?

Siis jos mielii lukea astetta hätkähdyttävämpää tekstiä, suosittelen todella lämpimästi! Mutta omalla vastuulla - teksti kuvottaa välillä muiltakin osin. Jos on lukenut Kätilön, saa novellikokoelmasta vielä enemmän irti, kun siinä tulee vastaan tuttuja henkilöhahmoja. Paras asia teoksessa oli mielestäni taidokas aukoilla kikkailu: novellit yhdistävät juonellisesti toisiaan ja niistä muodostuu mielenkiintoinen kokonaisuus! Kirja vilisee todella räväköitä ja yllättäviä henkilöhahmoja, jotka saattavat tehdä paluun loppuosan novelleissa.

Lukudiplomitehtävä:

Kerronta Katja Ketun novellikokoelmassa Piippuhylly

Katja Ketun novellikokoelma Piippuhyllyn (2013) novellit sijoittuvat toisen maailmansodan aikoihin, mikä näkyy Ketun kerronnassa. Sota-aika on itsessään jo kovin tunteita herättävä aihe, mutta Kettu tehostaa novelliensa vaikuttavuutta rakenteen, kielen ja tyylin keinoin. Novellikokoelma tekstilajina tekee myös mahdolliseksi esimerkiksi leikittelyn rakenteen tasolla: jokainen novelli on itsenäinen teos, mutta kokoelmana novellit antavat toisilleen uusia merkityksiä.

Piippuhyllyn novelleissa näkyy kaikissa osittainen draaman kaari. Tapahtumia ensin esitellään ja kehitellään, kunnes tulee kliimaksi. Kuitenkin kliimaksin jälkeistä häivyttelyä ja tasaantumisvaihetta ei ole kovin paljoa suhteessa kehittelyvaiheeseen. Kokoelman novelleissa käytetään paljon kehyskertomuksia, joten myös niillä saadaan häivytettyä novellin tarina loppuun. Vaikka novellien loput jäävät avonaisiksi, sulkevat muut novellit osaa niistä. Esimerkiksi novellissa Grisha päähenkilön kohtalo jää lopun perusteella osittain epäselväksi, mutta novellissa Rasputinin poika kyseinen henkilö kuolee. Novelleissa siis on aukkoja, mutta toiset novellit täydentävät osaa niistä. Tällä tavoin tekstin vaikutusta saadaan lisättyä, ja se näyttäytyy lukijalle mielenkiintoisempana. Aukkojen hyödyntäminen onkin novellikokoelman yksi suurimmista vaikuttavuutta luovista tekijöistä.

Kettu hyödyntää myös minäkertojaa teksteissään tehostamassa kerrontaa hätkähdyttävämmäksi. Novelleissa käsitellään voimakkaita aiheita, ja subjektiivinen kertoja on siksi luonteva valinta; tunteita halutaan välittää lukijalle tehokkaasti. Novelleissa kehyskertomus myös luo tarinankerrontaa kuvaavan tapahtuman, tai sitten novelli on kirje, minkä takia minäkertojaa käytetään. Kerronta ei kuitenkaan ole suurissa tunteissa kylpemistä, vaan melko nopeasti etenevää. Kuvausta, esimerkiksi miljöön tarkastelua, ei juurikaan teoksesta löydy. Novellien huomio on tekemisessä ja tapahtumien eteenpäin viemisessä.

Kuvauksen nopeuteen vaikuttavat verbien runsaslukuisuus ja paikoin hyvin lyhyetkin virkerakenteet. Tällainen kerronta tekee tekstistä melko dynaamisen ja karkean, mikä voidaan rinnastaa novellien toista maailmansotaa kuvaavaan aikaan: sota on ennen kaikkea dynaamista ja tekemiseen perustuvaa. Myös sanojen abstraktiotaso kuvaa lähinnä konkreettisia asioita.

Ketun tyyli on todella kohosteinen. Ensinnäkin monet dialogit käydään murteella, ja epäsuorassa kerronnassakin on paljon murteellisia ilmauksia löydettävissä, esimerkiksi verbi vikuroida ja lapseen viittaava sana kitkula. Novellien sanakentät taas ovat sotaisia mutta myös erittäin ronskeja. Lähes joka novellissa mainitaan esimerkiksi sana huora. Ketun tarkoituksena luultavasti onkin hätkähdyttää lukijaa mahdollisimman paljon, ja tuoda samalla esille sota-ajan mielettömyyttä.

Claudia Grey: A Thousand Pieces of You

Talvilomalla tulee aina luettua, mikä on ihanaa! Satuin sairastumaan tällä viikolla, joten ehdin jo aloittelemaan Claudia Greyn A Thousand Pieces of You -nuortenkirjalla (2014). Teos on ensimmäinen osa trilogiaa, ja toinen osa ilmestyi viime vuoden marraskuussa. Tuntui tosi hassulta lukea tällainen kevyt hattarakupla, kun viime aikoina on tullut selailtua lähinnä asiallisen kuivalla tyylillä kirjoitettuja koulukirjoja, tai sitten kirjallisuuden klassikoita. Päätä on pitänyt vaivata teeman etsinnöillä sekä syvemmillä merkityksellä, joten harppaus tähän Grayn nuortenkirjaan tuntui yllättävän suurelta ajatukselliselta loikalta.

Toisaalta, mikäs siinä! Seikkailin mielelläni päähenkilö Margueriten matkassa, varsinkin kun matkustelun kohteena oli tällä kertaa eri ulottuvuudet. Kauniin ja sanavalmiin päähenkilön vanhemmat ovat sattumalta yksiä maailman taidokkaimpia tiedeihmisiä, jotka ovat kehittäneet Firebird-nimisen laitteen, jolla voi hypätä toisiin ulottuvuuksiin. Harmiksi vain nuori ja komea tiedettä opiskeleva Paul sattuukin sieppaamaan laitteen ja murhaamaan Margueriten isän. Onneksi paikalle kuitenkin tupsahtaa Theo, toinen pulssia nostattavan hyvännäköinen amigo, joka on sopivasti korjannut kaksi koe-Firebird-laitetta. Niinpä pienelle kostomatkalle ei ole mitään esteitä, ja toverukset lähtevät yhdessä kiertelemään ulottuvuuksia ja oppimaan uusia asioita itsestään sekä Paulista.

Grey maalailee lukijalle joukon mielenkiintoisia tapahtumapaikkoja, hersyviä tilanteita ja näppärää dialogia. Marguerite on aika tyypillinen mutta tässä teoksessa toimiva päähenkilö, jonka tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja pää kestää poikkeuksellisissakin tilanteissa. Tyylilajilleen uskollisesti tämäkin teos sisältää elämää suurempaa rakkautta. Kun kuitenkin jätti kritiikit kliseisyydestä ja muusta vastaavasta mielestä, oli oikeastaan todella hauskaa seurata tilanteitten kehitystä ja elää Margueriten mukana tunteiden huumassa.

Mielenkiintoisinta kuitenkin oli kirjan tapahtumien verkko, joka tiivistyi loppua kohden ja sisälsi monia yllätyksiä. Yleensä ongelmallista on se, että arvaa juonta liikaa etukäteen. Nyt kuitenkin haastaisin kovimmatkin veikkailijat tarttumaan tähän kirjaan, sillä joidenkin ilmiselvempien seikkojen taakse jäi itselläni ainakin monia asioita, jotka sai suun aukeamaan hämmästyksestä. Teos on myös melkeinpä hengästyttävän vauhdikas ja tapahtumantäyteinen, joten kaikenlaisia koukkuja ja kiemuroita mahtuu kyllä mukaan.

Kirjaa ei ole tietääkseni suomennettu, joten alun perin tilasinkin sen englanniksi, jotta saisin harjoitettua kielitaitoani. En ole lukenut muita kirjoja enkuksi kuin Harry Pottereita, joten kyllä tässä toisinaan haastetta löytyi. Kieli oli kuitekin suurimmaksi osaksi helppoa ja lauserakenteet selkeitä. Puhekielisyyden vuoksi jotkut natiivien käyttämät lyhenteet jäivät itselleni pimentoon, mutta se ei häirinnyt juonessa kiinni pysymistä. Koska kyseessä oli aikamatkailu ja teknisen laitteen ahkera käyttö, ei sanasto aina ollut tutuimmasta päästä. Varsinkin erikoistempien miljöiden hahmottaminen oli toisinaan haastavaa. Kokonaisuutena teos oli kuitenkin nopealukuinen jo koukuttavuudessaankin: vaikka pari sanaa jostakin välistä jäikin ehkä ymmärtämättä, koko juoni hahmottui kuitenkin kirkkaasti päähän lukukokemuksen edetessä.

A Thousand Pieces of You ylitti odotukseni mielikuvituksellisuudessaan. Kirjan pointti (rakasta kauniita miehiä ja perhettäsi) ei ehkä ole mitään ydinfysiikkaa, mutta nuortenkirjana teos pitää lippua korkealla. Aina ei kaipaa elämäänsä eksistentialistista synkistelyä tai Tuntemattoman sotilaan veriroiskeita. Viimeisen sivun jälkeen maailma näytti kivalta paikalta. Suosittelen kirjaa hyvää fiilistä ja hauskoja hetkiä tuomaan, eikä enkun kielitaidon kehittyminenkään mikään paha juttu ole, vai kuinka?


                             
Tää kansi on mun mielestä niin nätti! <3

2. Lukudiplomitehtävä: Tuntematon sotilas

Jatkosodan kärsijöinä tavalliset rivimiehet

”Heiltä oli vaadittu viimeinenkin hiukkanen, mutta kärsimyksensä he saivat pitää itse. Se ei kelvannut kenellekään”, todetaan sodassa taistelleista miehistä Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas (1954).  Teos sijoittuu Jatkosotaan ja kertoo sodan kulusta. Taustalla on koko ajan Saksan operaatio Barbarossa, jota suomalaisetkin seurailevat jännittyneinä. Romaanin kerrontatapa on hyvin realistinen ja se ottaa hyvinkin voimakkaasti kantaa sotaan poliittisena ratkaisuna. Kirja pohtii sodan oikeutusta mutta tuo esille myös armeijan hierarkkisuuden ja ihmisyyden nurjan puolen. Sodan aikana vaikuttanutta kommunismiakaan ei aatteena ohiteta ja kirkon rooli sodassa joutuu sekin tarkastelun kohteeksi Linnan koruttoman kerronnan edetessä.

Kirkko ja sota ovat kirjassa yhdessä ristiriitaisena parina. Yleensä kirkolliset asiat ovat mielletty juhlallisiksi ja arvokkaiksi asioiksi, mutta Linna uskaltaa tehdä toisin. Heti kirjan alussa tehdään selväksi rivimiesten uskonelämän todellinen luonne: tuimilla ilmeillä koitetaan paikkailla hartauden tunteen puutetta ja virrenveisuukin sujuu hieman epävireisesti. Pappina toimii mies, joka on sotilaiden mielestä ihannetapaus tuberkuloosibasilleille. Jos ei itse kirkkoa ja sen oppia väheksytä, niin ainakin sen roolia sotilaiden elämässä. Kädet hakeutuvat kerkeämmin salassakeitetyn pontikan pullonsuulle kuin ristiin.

Pappi ei ole ainoa korkea-arvoiseksi ihmiseksi mielletty henkilö, jonka arvoa kirjassa alennetaan. Rivimies Vanhala hyödyntää poliitikkojen kannustuspuheiden juhlallisia ilmaisuja vitsiensä ironisina heittoina, mutta muuta iloa ei sananparsista juuri olekaan. Sama kohtalo käy kommunistien radiokaappauspuheille. Vaikka rivistöön kuuluukin yksi kommunisti, hän taistelee pienesti jupisten muiden mukana. Linna nostaa mielestäni esille ajatuksen siitä, että suuret aatteet, joiden puolesta miesten oletettiin taistelevan, ovat usein etäisiä tavalliselle kansalaiselle. Toki isänmaata haluttiin puolustaa, mutta yleisesti kodin, perheen ja ystävien takia. Sotilaat saavat romaanissa voimaa toisistaan, mutta kun toverit kaatuvat ympäriltä, ei ihmiselle jää monia muita selviytymiskeinoja kuin huumori ja unohtaminen.

Vaikka monet henkilöhahmot sekä ilmiöt esitetäänkin huonossa valossa, mahtuu joukkoon silti kunnioituksen kohteitakin: joukkojen yleisesti arvostamat kapteenit sekä muut johtajat kuvataan yleisimmin henkilöinä, jotka sinuttelevat joukkojaan ja arvostavat jokaista yksilönä. Linna ei kuvaakaan suomalaisia sotilaita samanmieliseksi ryntäileväksi massaksi: esimerkiksi Suomen entisen itärajan ylittäminen ja hyökkäyksen jatkaminen herättää hyvin erilaisia mielipiteitä riveissä, samoin kuin sodan järkevyys ja voitonodotukset. Linna ei epäröi nostaa verisyyttäkään esille, eikä kuoleman arvaamattomuus sodassa jää epäselväksi. Sodanvastaisuus teoksessa näkyy nimenomaan siinä, että Linna ensin esittelee joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja laittaa heidät unelmineen kuolemaan sitten yksi kerrallaan. Teoksesta jää katkera tuntu: häviäjät saavat selkäsaunan, ja voittajat kantavat raskaan vastuun taakan. Samaan aikaan poliitikot pohdiskelevat retorisia keinoja pommisuojissaan.