Olen viime aikoina ollut yhä innostuneempi klassikoista. Ennakko-oletus on yleensä ihan väärä; pidin Ahonkin teoksia pölyisinä, sanomaltaan vanhentuneina jäänteinä suoraan jostakin Suomen korvesta kirjoitettuina. Yllätys oli hyvin positiivinen, kun vihdoin suvaitsin kirjaan tarttua.
Kirja kertoo oikeastaan samasta asiasta kuin monet television saippuaoopperoistakin: aiheena on kolmiodraama. Teos on tavallaan jatkoa Ahon toiselle teokselle Papin tytär, mutta toimii hienosti itsenäisenäkin teoksena, kuten omalla kohdallani.
Elli on mennyt naimisiin osittain olosuhteiden pakosta Mikko-papin kanssa. Rakkaudettomassa suhteessa eläminen on Ellille tuskallista, varsinkin kun hänen rakastamansa mies, Olavi Kalm, on teillä tietämättömillä. Kirja kuitenkin käynnistyy sillä, kun Olavi ilmoittaa saapuvansa Ellin ja Mikon pappilaan tekemään kirjaa.
Olavin ja Ellin suhde oli alusta asti selvä. Minua kuitenkin mietitytti rakkauden laatu heidän välillään; Ellin aikaisemmat muistot Olavista liittyivät siihen, kun he yhdessä salaisesti naureskelivat Mikolle. Kuinka tämänkaltainen suhde saattoi kehittyä Ellin puolelta niin voimakkaaksi rakkauden tunteeksi? Osasyynä on varmaankin se, että Elli sai korottaa itsensä Mikon yläpuolelle toisen ihmisen luvalla ja siis vähemmillä omantunnontuskilla. Muuten en ihmettele asiaa, sillä Olavi on ilmeisen hauskannäköinen ja sulavakäytöksinen nuori mies.
Olavin rakkaus Elliä kohtaan oli ohimenevä oikku. Ahon tekstissä oli loistavasti kuvailtu Olavin ajatuksia; hän tiesi tekevänsä väärin, mutta keksi verukkeita ja käänsi tilanteen päässään useimmiten itsensä eduksi. Hän luuli osaavansa hallita tunteensa ja tavoitteensa, mutta järki ei kyennyt Olavia ohjailemaan.
Uskollisuus oli tärkeä teema kirjassa. Vaikka Mikko ei ollutkaan aina paikalla, hänen omistamansa asiat aina väijyivät nurkan takana muistuttamassa suhteen luvattomuudesta. Elli veti rajan suhteelle omatuntonsa kanssa; rakkaus pysyköön ystävyyden rajoissa, henkisenä tunteen palona. Tämä ei tietenkään sopinut Olaville, jota tunteet ja halut riepottelivat. Niin suhde sai loppunsa.
Luonto on hyvin oleellisessa osassa tässä kirjassa; Olavi ja Elli kohtaavat keväällä, kun luonto on puhkeamassa kukkaan, viettävät suhteensa parhaimmat hetket kesällä, kun luonto on kauneimmillaan ja eroavat syksyllä maiseman synkentyessä ja kasvien lakastuessa. Myös tapa kuvailla luontoa on hyvin subjektiivinen ja seuraa suhdetta tiiviisti; kun Ellillä ja Olavilla menee hyvin, päivä on mitä kaunein.
Kirja oli yllättävän helppolukuinen eikä todellakaan mikään tiiliskivi, joten sitä voi kyllä suositella kaikille klassikoista kiinnostuneille. Ellin sekä Olavin tunteitten kuvaus tuntui hyvin aidolta. Kokonaisuutena erittäin nautinnollinen lukuelämys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!