On selvää, että Kyrö on oman lajinsa mestari. En tiedä ketään muuta, joka osaisi valittaa niin hauskalla tavalla. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike jatkoi samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, mutta keskittyi lähemmin ruoka-asioihin. Tilanne kirjassa on tämä: päähenkilö on mies, jonka vaimo on aina hoitanut ruuanlaiton. Kun vaimo on jo ollut kauan sairaalassa, päättää mies olla hoitajan vaihtuessa alentumatta kotiapuun ja opiskella vanhoilla päivillään uuden taidon, nimittäin ruuanlaiton.
Ruuanlaittokokemusten ohessa pääsee lukija tutustumaan Mielensäpahoittajan mielipiteisiin siitä, millaista kunnon ruoka on. Nuorison ruokamieltymykset ja elämäntapa-asiat joutuvat tässäkin osassa kunnon syynäyksen alle. Vaikka tekstille lukiessa naureskelikin, se sai silti omituisesti pohtimaan omia elämäntapojansa; pitäisikö vaihtaa karkit perunaan ja kaivaa ne sukset esille, kuten kirjassa neuvotaan? Hieman haluttomampi olen kuitenkin ottamaan eräistä pula-ajan nikseistä mallia. Sen jälkeen, kun kaapii hillon päältä siihen muodostuneen homeen pois, on hillo omasta mielestäni kyllä syömäkelvotonta. Mielensäpahoittaja on eri mieltä.
Kirjan murre ja kieli saavat tekstin elämään, ja lukijalle hahmottuu selvästi päähän se ihmistyyppi, jota kirjassa kuvataan. Kappaleet ovat melko lyhyitä, ja jokainen sisältää yhden Mielensäpahoittajan valituksen aiheen. Samalla kuitenkin juoni etenee kirjassa, tosin melko hitaasti.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on teos, jonka voi lukea yhdeltä istmalta tai kappale kerrallaan pidemmällä aikavälillä. Varmaa on, että valitus kirvoittaa ennen pitkää hymyn huulille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!