Päivänsäde ja menninkäinen modernisoituna

Suoritan lukion lukudiplomia, ja päädyimme Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -teokseen, josta pidimme sitten tänään mielenkiintoisen keskustelun. En olisi itse varmaan löytänyt kyseistä teosta koskaan, vaikkakin sillä taitaa olla jo puoliklassikon asema Suomessa.

Ensiselailulla teos ei vaikuttanut kovin hyvältä, koska Sinisalo vaihtelee minä-kertojaa tiuhaan tahtiin, ja joissain väleissä on tieteisartikkelin tyylisiä kirjoituksia. Itselleni tuli sellainen olo, että teos on jotenkin pirstaleinen. Kun lukemisen vauhtiin pääsi, se oli kuitenkin kaikkea muuta.

Minä-kertoja-kohdat eivät painota niin paljon ympäröivän maailman kuvausta, vaan enemmän ihmissuhdeasioita ja tunnepuolta. Tieteisartikkelit taas tuovat toisenlaista näkökulmaa; ne havainnollistavat lukijalle maailmaa, jossa peikot ovat tieteellisesti hyväksytty ilmiö. Jos ei olisi aikaisempaa tietopohjaa, niin olisin kyllä ryhtynyt uskomaan peikkojen olemassaoloon! Sinisalo kirjoittaa tieteisartikkeileita sen verran uskottavasti. Kirja etenee ihanan soljuvasti, ja lopun tunnelma on kyllä todella tiivis.

Kirjassa on päähenkilönä poika, jonka minä-kertojanimi on Enkeli, mutta oikealta nimeltään hän on Mikael. Hän löytää hieman humalaisena pienen peikkolapsen kerrostaloasuntonsa edestä. Koska Mikael ei halua jättää sitä kylmään nääntymään, hän päättää ottaa sen asuntoonsa. Tästä seuraa kuitenkin enemmän ongelmia, kuin hän osaa odottaa.

Peikko ei vaikuta Mikaelin ihmissuhdeasioihin hyvällä tavalla. Hän käytännössä myy itseään saadakseen tietoa peikosta ja parantaakseen tämän reistailevan terveydentilan kuntoon. Mikaelin läheiset eivät pidä tästä, sillä peikko alkaa hallita Mikaelin elämää, eikä ajatuksia liikene juurikaan heille. Mikael käyttää miesystäviään hyväksi, ja miesystävät häntä. Kirja käsitteleekin monia eri teemoja, kuten luonnon ja ihmisen suhdetta. kaupallistamista, ilmastonmuutosta ja vähemmistöjä. Tänään kirjallisuuskeskustelussa mahdollisia teemoja löytyi todella monia!

Kirja ei luo maailmasta kaunista kuvaa. Vaikka päähenkilö onkin lempinimeltään Enkeli, hän ei ole yhtään sen enkelimäisempi kuin kukaan muukaan kirjan henkilö. Mielestäni Sinisalo on kuitenkin luonut helmen; samassa teoksessa on niin paljon ajatuksia herättäviä asioita! Olen kyllä sitä mieltä, että tällä kirjalla on ansaittu klassikon asema tulevaisuudessa.