15. kesäkuuta 2015

Esitystapojen erot Norwegian Wood -elokuvan ja -kirjan välillä


Lukudiplomitehtävä 4.
Katso kirjan elokuvaversio ja pohdi kirjallisen ja elokuvallisen esitystavan eroja.
  

Haruki Murakamin Norwegian Wood -kirja (1987) eroaa esitystavaltaan melko paljon Tran Anh Hungin ohjaamasta Norwegian Wood -elokuvasta (2010). Elokuvan ja kirjan välillä suurin ero on visuaalisuudessa; lukiessa tapahtumat pitää kuvitella päänsä sisällä, eikä kaikki näyttäisi television ruudulla kovin aidolta, koska lukijan tietopohjat jonkun maan tai paikan katukuvasta voivat olla hatarat. Elokuvaan tehdään paljon taustatyötä, ja siksi nytkin Norwegian Woodin keskeinen tapahtumapaikka, Tokio, oli elokuvassa realistisemman näköinen kuin pääni sisällä.

Visuaalisuus korostuu elokuvassa muutenkin. Luonnon upeus tarjoaa katsojalle yllätyksiä, vaikka tämä olisikin lukenut kirjan. Henkilötkään eivät näytä yleensä ihan samalta kuin miltä ne lukijan mielessä näyttivät kirjaa lukiessa. Niin kävi tämänkin elokuvan kohdalla. Lisäksi televisioruudulla monet asiat kerrotaan sekunnin murto-osan kestävillä katseilla ja käsien asennoilla, kun taas kirjassa ne tulevat esille suoraan, eikä lukijan tarvitse erikseen varsinaisesti huomata niitä. Henkilöiden keskinäisen kemian lisäksi huomattavaksi jää elokuvassa myös seikat, joista katsoja muodostaa henkilöstä ehyen kuvan. Näitä ovat esimerkiksi tapa puhua, kävellä ja viettää aikaa. Jopa kameran liikkuminen tietyllä tavalla henkilöitä kuvatessa saattaa muuttaa oleellisesti katsojan mielikuvaa tapahtumasta. Norwegian Wood -kirjasta olikin mielestäni helpompi saada käsitys henkiköistä ja tapahtumista.

Muita tekijöitä kirjassa, jotka tekevät henkilöiden ymmärtämisestä helpompaa, ovat selkeämpi ajankulku ja se, että on runsaasti sivuja, joissa voi selitellä henkilöiden taustoja. Tapahtumiakin on enemmän kirjassa kuin elokuvassa. Ne tukevat sitä, että henkilöitä ymmärtää syvemmin. Elokuva on muutenkin ohjaajan näkemys; osa itsellensä merkitsevistä asioista on jätetty elokuvasta pois, esimerkiksi Naokon isosisko ja Reikon rypyt.

Suomennetun kirjan lukemisessa ja japaninkielisen elokuvan katselussa on kielenkin kannalta eroja. Ensinnäkin elokuvaa katsellessa kuulee jotakin, toisin kuin kirjaa lukiessa. Audiovisuaalisuus onkin yksi merkittävä asia elokuvassa. Äänen ja kuvan yhdistelmä voi olla hyvinkin vaikuttava; Norwegian Woodissakin luontokohtauksia korostetaan tuulen ja lehtien äänillä, tunnelmaa luo musiikki ja henkilöiden äänet soivat ihan eri tavalla kuin kirjaa lukiessa. Japanin kieli luo heti elokuvan ensimmäisestä repliikistä lähtien mystisemmän tunnun aiheeseen kuin tutut suomenkieliset sanat kirjassa. En ymmärrä japania ja käytin tekstitystä, mutta kieli sopii hyvin elokuvan maisemiin ja tunnelmaan. Japanilainen kulttuurikin korostuu siis eri tavalla elokuvassa kuin kirjassa.

Huomasin kuitenkin, että elokuvassa puhuttiin vähemmän kuin kirjassa. Myöhemmin ajateltuna se on mielestäni onnistunut valinta ohjaajalta. Elokuvassa keskityttiin enemmän luomaan erilaisia tunnelmia audiovisuaalisin keinoin. Tällöin puhe saattaa olla turhempaa kuin kirjassa. Luulen, että elokuvan ohjaaja ei ole pyrkinytkään selittelemään kovin tarkasti ja orjallisesti tapahtumia sekä henkilökuvia: katsojalle uskalletaan antaa vastuuta elokuvan ymmärtämisestä käyttäen elokuvan omia keinoja.

Kirjan ja elokuvan esitystapojen välillä on siis melko suuria eroja. Onkin ehkä melko turhaa valittaa aina siitä, kuinka elokuvaa tehdessä kirjasta jätetään aina jotain pois, sillä elokuva on oma taideteoksensa, joka keskittyy hieman eri asioihin kuin kirja. Kirjaa lukiessa tapahtumat herätetään eloon oman pään sisällä, jonka avuksi kirjailija saattaa antaa yksityiskohtaisempia kuvauksia, kun taas elokuvaa seuratessa katsojan pitää tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä näkönsä ja kuulonsa avulla. Molemmat versiot ovat hyviä, mutta niitä ei saa rinnastaa liikaa toisiinsa.






1 kommentti:

  1. Vertailet romaania ja elokuvaa kiinnostavasti ja monipuolisesti: kulttuurikonteksti ja miljöö heräsivät todellakin elokuvassa voimakkaammaksi osaksi tarinaa kuin romaanissa, jossa mielenkiinto ohjautui etenkin päähenkilön sisäiseen maailmaan. Luminen vuoristomaisema vaikutti voimakkaasti Naokon mielenmaiseman kuvana. Mutta kuten sanoit, kyse on eri taidemuodoista. Sekä romaanissa että elokuvassa keskeistä on kerronnan hienovaraisuus ja vähäeleisyys, vaikka aihe on raskas. Murakamin uusin Värittömän miehen vaellusvuodet on realistisuudessaan samankaltainen nuoruuden mysteeriä pohtiva teos, vaikka se on keski-ikäisen miehen näkökulmasta kerrottu. Pidän sekä Norwegian Woodista että uusimmasta, vaikka Murakamin maagisen realismin kiehtovuuteen eivät mielestäni ihan yllä, vaikka ihmismielen ja ihmisen arvoituksellisuus ja surumielisyys näissä realistisissakin romaaneissa viehättää minua kovasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!