30. joulukuuta 2014

Juhani Aho: Juha - Ei se perjantai-illan kevein opus

Saimme koulusta tehtäväksi lukea Juhani Ahon Juhan. Papin rouvan jälkeen minulla oli kovat odotukset teoksesta. Huom! Sisältää juonenpaljastuksia!

Kirjassa Juha ja Marja muodostavat ei-niin-toimivan avioliiton; Juha on vanha ja palvoo kaunista, nuorta vaimoansa, jonka tunteet ovat hyvin vastakkaiset. Marja on kyllästynyt tilanteeseensa, eikä osaa olla hyvä miehellensä, vaikka välillä haluaisikin. Juhan sekä Marjan odotukset liitolta ovat erilaiset, eikä heidän kommunikointinsa toimi ollenkaan. Ei siis ole kovin suuri ihme, että kun nuori, komea Shemeikka poikkeaa taloon ja päättää vietellä emännän, Marja lähtee Shemeikan mukaan.

Kirjan tunnelma on ahdistava ja epätoivoinen. Lukijalla on koko ajan tunne siitä, ettei kaikki tule päättymään hyvin. Teos keskittyy syvemmin Juhan ja Marjan ajatuksiin; vaikka Shemeikka onkin tärkeässä osassa, hänen sielunelämänsä ei avaudu lukijalle kovin hyvin.

Juhan itsetunto on erittäin huono. Marja on hänelle kaikki kaikessa; vaimonsa kauneus ja nuoruus saavat Juhan tuntemaan itsensä entistäkin rumemmaksi sekä vanhemmaksi, mutta myöskin jumaloimaan Marjan ulkoisia piirteitä. Juha ei tee mitään itseään varten. Kun Marja jättää hänet, Juha pitää itsestään selvänä, että hän on vain liian huono Marjalle, eikä Marjassa ole vikoja. Kun vaimo jättää Juhan, hän ei osaa elää enää. Marjalla on täysi valta juhaan. Juha hukuttaakin lopussa itsensä, koska kuulee, että Marja on toivonut hänen kuolemaansa.

Marjan ajatukset taas risteilevät tunteesta toiseen. Juha on Marjalle enemmän isä kuin aviomies, eivätkä Juhan ujot yritykset nostaa suhde fyysisemmälle tasolle auta tilannetta. Marjan sekä Shemeikan yhteinen lapsi mutkistaa tilanteita entisestään; kova syyllisyys painaa Marjaa, mutta hän silti tilanteen mukaan toivoisi lapsen olevan Juhan, kun taas välillä hän on helpottunut, koska se on Shemeikan. Marjan päätöksissä ei ole aina logiikka, koska hänellä ei ole mitään, jota kohti pyrkiä. Shemeikan luokse meneminen ei ollut hyvä idea täysin erilaisen ideologian takia, mutta Juhan luona oleminen tuo vain syyllisyyttä ja epätoivoa entisestään.

Luonnolla on ironisempi osa Juhassa kuin Papin rouvassa; linnut visertävät, aurinko paistaa, ja Marja on jättänyt Juhan. Luonnon kuvailu on myös raaempaa ja synkempää, sillä luonto ei riitä poistamaan Juhan sekä Marjan epätoivoa. Juha kaataa työkseen puita kukkulalta kaskea varten, muttei ikinä pääse huipulle asti. Juhan koko elämäkin on työtä vailla kiitosta ja tukea, eikä se lopulta johda mihinkään hyvään.

Koski on luonnosta se vaarallisin asia, johon itsemurha-ajatukset liittyvät. Monta kertaa virtaa koski Marjankin ajatuksissa viimeisenä pelastajana, mutta aina löytyy syy olla sinne menemättä. Itsemurha on mielestäni Ahon teksteissä melko yleinen käsite. Papin rouva -teoksessakin Elli harkitsee sitä, mutta lopulta hänen uskallus ei siihen riitä. Juha kuvataan loppuun asti uskollisena, lempeänä ihmisenä. Onko Juha siis parempi kuin Elli, koska hän uskalsi murhata itsensä? Ahon ajatustenkulku on melko karmivaa, mutta antaa ainakin ajattelemisen aihetta.

Juha herättää siis varmasti jokaisessa ihmisessä mielipiteitä sen suurista ristiriidoista johtuen. Minun ei tarvinnut pettyä teokseen, vaikka synkkyys kasvaakin loppua kohden samaa vauhtia, kuin lukijan jännitys loppuratkaisua kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!