Minna Canth: Anna Liisa

Tässäpä on näytelmä, joka ei voi jättää kylmäksi! Minna Canthin teos Anna Liisa herätti ahdistusta sekä raivoa ja vuodatti kyyneliä. Sanotaan, että näytelmät tulisi lukea rauhallisella tahdilla ja pikkuhiljaa, jotta pysytyisi kypsemmin ja kokonaisvaltaisemmin saamaan selkoa teoksen yksittäisimmistäkin kohdista, mutta minä kahlasin sen läpi tunnissa. Meillä on ensi viikolla teoksesta kirjallisuuskeskustelu, jota varten pitää kyllä vähän kertailla!

Anna Liisa on siis näyelmän päähenkilö. Hän on nuoruudessaan 15-vuotiaana ollut suhteessa perheessä työskennelleen Mikon kanssa, joka ilmeisesti on jonkin verran vanhempi kuin Anna Liisa. Suhteen seuraksena Anna Liisa tulee raskaaksi, mikä olisi täysi katastrofi sinä aikana, johon teos sijoittuu, eli luultavasti 1800-luvun lopulla. Anna Liisa ei uskalla kertoa vanhemmilleen, ja jostakin käsittämättömästä syystä vanhemmat eivät itse huomaa mitään. Mikko livistää vastuullisena ihmisenä karkuun, joten jäljelle jää tueksi vain Mikon puolueellinen äiti Husso. Anna Liisa ei ole ilmeisesti erityisen tasapainoinen, koska vauvan syntyessä hän tukehduttaa sen kuoliaaksi, ja Husson kanssa he sitten yhdessä hautaavat sen maahan.

Näistä lähtökohdista Anna Liisa viisi vuotta myöhemmin suostuu erään Johanneksen kosintaan. Katastrofin ainekset ovat kasassa, kun Mikko ilmestyy paikalle ja uhittelee Anna Liisaa sillä tiedolla, että tämä on tappanut lapsensa; Mikko ei kaihda keinoja, koska haluaa itse Anna Liisan sulhaseksi.

Minua inhotti monikin asia tässä näytelmässä. Ensinnäkin Mikko oli ihan hirveä oman etunsa ajattelija, ja Husso siinä komppaili Mikkoa sujuvasti. Anna Liisan vahemmat välttelevät mahdollisimman pitkään totuuden hyväksymistä, koska he pitäisisvät mieluusti mielikuvansa siitä ihannetyttärestä, jonka he ovat Anna Liisan tilalle luoneet. Anna Liisan isä aikoo jopa tappaa Anna Liisan totuuden tullessa ilmi. Lopulta he päätyvät surkuttelemaan omaa huonoa tuuriaan, kun saivat niin kelvottoman tyttären.

Anna Liisa on kirjassa itsemurhan partaalla. Keskeinen kysymys onkin se, että miksi Anna Liisa eikä Mikko? Kukaan ei syyllistä Mikkoa mistään, vaan kaikki on selkeästi Anna Liisan syytä. Mikko ei ole pahoillaan mistään, eikä häneltä heru anteeksipyyntöjä. Hän järjestää asiat itselleen sopiviksi - mutta ei ota huomioon sitä, että Anna Liisalla on toinenkin mahdollisuus toimia, kuin ryhtyä tämän vaimoksi.

Näytelmän takakannessakin korostetaan sitä, kuinka Anna Liisa nousee "eettisesti suureksi hahmoksi". Mielestäni on hyvä asia, että Anna Liisa ei tehnyt itsemurhaa, mutta se, miten näytelmä loppuu, ei silti miellytä minua nykyajan ihmisenä. Minusta Anna Liisan läheiset ovat viimeiseen sivuun asti melko tekopyhiä ja ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät kyseenalaista aikansa sopivaisuussääntöjä. Yhteiskunta ei antanut naiselle Canthin aikaan kauheasti vaihtoehtoja sille, miten ollaan "eettisesti suuria". Nainen oli miehen alapuolella tai sitten marttyyrimäinen kärsijä.

Lapsenmurha-asiakin on oleellinen osa näytelmää. Teos rikkoi varmasti aikanaan rajoja, sillä olettaisin, että 1800-luvun lopussa lapsensa murhanneita ihmisiä pidettiin automaattisesti läpeensä pahoina. Anna Liisan tekoa pehmentävät kuitenkin nuori ikä, sekasortoinen mielentila ja tuen puute. Näytelmässä hän joutuu kohtaamaan uudelleen menneisyyden tunteet, jotka hän on yrittänyt piilottaa. Lopussa Anna Liisa saa jonkinlaisen rauhan.

Näytelmän ajattomuuden puolesta puhuu juurikin lapsenmurha. Koskaan ei ole täysin selvää, kuka on paha ja kuka hyvä. Sen takia moraalisia asioita käsitteleviä teoksia tarvitaan aina. Muut näytelmän ainekset toimivat nykyään enemmänkin sivistävällä tavalla, esimerkiksi Canthin aikaisen yhteiskunnan arvot ja normit. Teoksen luettuani olen siis ainakin kiitollisempi nykyoloista, ja saan huokaista helpotuksesta, koska en ole nainen 1800-luvun lopulla.