Järjestetty avioliitto

Luin tässä viime vuosien aikana Ally Condien Tarkoitettu-trilogian. Kirjat kertoivat taas yhdestä tulevaisuuden dystopiasta; yhteiskunta valitsee ihmisille puolisot. Kirjassa päähenkilö ryhtyi tietenkin kapinoimaan järjestelmää vastaan, ja kyllä ajatus omia mietteitänikin aktivoi.

Järjestetty avioliitto olisi niin helppo ratkaisu! Puolisot valitaan toisilleen sopiviksi, joten jos toista osapuolta ärsyttää, voi vedota siihen, että "minussa ei ole vikaa, sillä tämä liittohan on täydellinen". No joo. Ei se varmaan omalla kohdallani toimisi. Nyt kuitenkin AVAlla alkoi 6. 1. uusi sarja nimeltä Ensitreffit alttarilla. Sarjassa asiantuntijat päättävät monien hakijoiden joukosta kolme ihanteellisinta paria, jotka näkevät toisensa sitten todella ensi kertaa alttarilla.

Tilannehan on melkein sama kuin Ally Condien sarjassa! Tietysti lähtökohdat ovat erilaiset; ohjelmaan osallistuneet ovat yrittäneet jo itse löytää puolisoa ja vapaaehtoisesti tulivat ohjelmaan mukaan. Kuitenkin ihmetyttää, että miten toisen dystopia voi olla toisen ihmisen utopia?

Luultavasti ihmiset, jotka hakivat ohjelmaan, eivät enää luota omaan taitoon ja kykyyn hankkia puolisoa. Onhan se kieltämättä houkuttelevaa, että on mahdollisuus tavata "se oikea", niin kuin monet tuntuvat ajattelevan. Siinä vaan menee jokin raja, jossa omaa ajattelua ei käytetä. Ajatus siitä, että rakastuu toiseen ihmiseen ja elää hänen kanssaan loppuelämänsä, koska joku muu on niin sanonut, ei vain toimi. Jokin ihmisen päänsisäinen osa luultavasti kapinoi tätä ajatusta vastaan ja veikkaankin, että ohjelman parit joutuvat käymään kauheita tunnemyllerryksiä läpi.

Ideaalisin tilanne mielestäni siis on se, että puolison löytäisi tylsään, peinteiseen tapaan itse. Silloin huonosta valinnasta ei voisi syyttää ketään muuta kuin itseään, ja motivaatio kehittää suhde paremmaksi kasvaa. Ensitreffit alttarilla on ehkä "hömppäsarja", mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että pakkohan se on katsoa loppuun.

Kuva: http://www.menaiset.fi/artikkeli/haat/nama_ovat_kesan_2013_haatrendit

Nyt sitä ruokaa!

Lupailin ensimmäisessä postauksessani, että tulen kirjoittamaan kirjoista, mutta myös ruuanlaitosta. Kaksi teemaa ehkäpä sekavoittavat blogia, mutta omaa linjaa etsivänä etenen kokeilemisen kautta.:)

Olen seurannut innokkaasti Kissoja & Kasvisruokaa -blogia. Kyseisen blogin kirjoittaja on vegaani terveysintoilija, joka syö gluteenitonta ruokaa. En ole itse vegaani, mutta liha ei ole ykkösherkkuani. Vehnäjauhojen ainainen käyttö taas on kyllästyttävää, joten erilaiset vaihtoehdot ovat inspiroivia. Kemikaalicocktail -niminen blogi on kanssa hyvin kiinnostava, joskin minulle hieman uudempi tuttavuus.

Tänään repäisin Tampereen-reissullani, ja ostin kokeiluerän chia-siemeniä. Kyseessä on eräs superfood, josta löytyy googlettamalla runsaasti tietoa. Olenkin ihan pyörällä päästäni, kun luin ristikkäisiä terveyssuosituksia niistä. Turvallisinta on ilmeisesti syödä chiaa 1-2 ruokalusikallista päivässä, mieluiten geelinä. Tällaista seosta tein:

Yksinkertainen chia-geeli

- 2 rkl chian siemeniä

- 1 dl vettä

Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota 15 minuuttia.

Sekoita uudelleen odottelun jälkeen ja anna turvota vielä hetki. 

Tämän jälkeen voit nauttia seoksen pelkiltään tai luovasti yhdisteltynä joihinkin muihin aineksiin, esimerkiksi smoothieen.

Käsittääkseni veden tilalle voi laittaa maitoa, kookosmaitoa, mehua tai muuta nestettä.

Alkuperäinen resepti chia-tietouksineen on täällä.

En ole vielä edes maistanut geeliä, saati sitten huomannut mitään upeita terveysvaikutuksia. Postaan, jos huomaan jotain mainitsemisen arvoista!

Eilen jääkaapissa oli selvästi sinne kuulumaton bataatti, joten päätin käyttää erästä terveellistä ja makeaa bataattikakkureseptiä. Olen tehnyt sillä ohjeella jo kerran aikaisemminkin, ja suosittelen kyllä kokeilemaan, jos pitää bataatin mausta! Kakku on helppo tehdä, ja sitä syö hyvällä omallatunnolla. Perheeni muut jäsenet tosin arvostavat enemmän suklaata ja vehnää, mutta kyllä he tähän vielä joskus tottuvat!

Resepti on Kissoja & Kasvisruokaa -blogissa. Maukasta loppuviikonloppua kaikille!

Annukka Salama - Harakanloukku

Tässä taas yksi kirja, joka on ilmestymisestään asti pitänyt lukea, mutta ajanpuutteen vuoksi jäänyt kummittelemaan lukulistalle vähän turhan pitkäksi aikaa. Harakanloukku on Faunoidit-sarjan kolmas osa. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat nimeltään Käärmeenlumooja ja Piraijakuiskaaja.

Kirjassa yksi mielestäni hieman rasittavanpuoleinen hahmo, nimittäin Vikke, joutuu metsästäjien sieppaamaksi. Hänen ystävänsä Joone, Rufus, Unna, Ronni, Nemo sekä Eden muodostavat etsintäpartion. He saavat voimaeläinsuojeluyhdistykseltä apua, ja menevät etsimään Vikkeä Venor-nimiseen metsästäjäkaupunkiin, josta kukaan faunoidi ei ole aikaisemmin päässyt pois.

Venor onkin hieman rajummanpuoleinen paikka; varastelu ja väkivalta ovat jokapäiväistä toimintaa. Faunoidikomppaniaa auttaa kameleonttiriipukset, jotka saavat heidät näyttämään metsästäjältä. Joone eksyy porukasta, ja sattuu törmäämään hyvännäköiseen metsästäjäpoikaan. Siitä voi sitten arvata loput.

Valitettavasti lähes kaikki sarjat huononevat loppua kohden, ja niin kävi myös tässä. Toisaalta ensimmäinen kirja oli niin menestynyt, että olisi ollut hieman utopistista odottaa kolmannelta osalta samaa tasoa. Harakanloukku pitää kuitenkin sisällään loistavaa huumoria, räväköitä taisteluhetkiä sekä yllättäviäkin juonenkäänteitä. Jotkut hahmot jättävät hieman kylmäksi, esimerkiksi Nemo on tylsyydessään kovin kaksiulotteinen. Saattaa olla, että Salama on kirjoittanut Harakanloukun hieman kiireessä, sillä juonessa on muutamia epäloogisia asioita, jotka jäävät hieman kummastuttamaan kirjan lukemisen jälkeen. On kuitenkin selvää, ettei Salamalta puutu mielikuvitusta. Hän onnistuu maalaamaan Venoristakin kaikkine yksityiskohtineen tarpeeksi rajun kuvan.

Nuortenlehti Demissä oli viime vuonna juttu Salamasta, jossa hän kertoi avoimesti seksuaalisuudestaan. Hänen mielestään henkilön sukupuolella ei ole niinkään väliä rakastuessa. Salama oli tuonut tätä ajausta myös selkeästi Harakanloukkuun. En ole kovin ennakkoluuloinen, ja kun homosuhde kuvailtiin kirjassa samaan tapaan kuin heterosuhdekin, molemmat tuntuivat yhtä luontevilta. Kaikki hahmot ovat myös hyvin impulsiivisia. On hauska päästä tutustumaan kirjailijan sisäiseen maailmaan hahmojen kautta; tosielämässä jokainen ihminen on niin erilainen, että on mielestäni oikeastaan mahdottomuus kirjoittaa täysin realistinen kirja.

Impulsiivisuutta korostetaan kirjassa myös hyvänä ominaisuutena kirjan ensimmäisessä kappaleessa: "He pelasivat melkein tunnin ja Unna romutti neljä Ford Mustangia lunastuskuntoon siinä ajassa. Nemon pelityyli oli hillitympi. Jätkä voitti sillä aina, mutta himmaajalla ei varmasti ollut niin hauskaa kuin Unnalla oli kikattaessaan kohelluksilleen." Samasta piirteestä on kuitenkin myös haittaa. On kuitenkin totta, että elämässä voisi kokeilla uusia asioita rohkeammin, joten minullakin on tästä opittavaa.

Juoni on kirjassa siis hieman hajanainen, ja loppuratkaisu osittain tylsä sekä lukijoita mielistelevä. Samantyylistä on tullut jo luettua esimerkiksi Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa -kirjassa. Suomenkielisiksi nuortenkirjoiksi Salaman kirjat ovat kuitenkin äärimmäisen raikkaita tapahtumien lisäksi kieleltään. Mukaansatempaavuus on myös yksi erinomainen piirre, eikä Salaman kirjaa voi laskea pitkäksi aikaa aloittamisen jälkeen. Jos Salama kirjoittaa jatkossakin, aion lukea hänen tulevia teoksiaan.