Olen vasta lähiaikoina löytänyt Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat. Lukematta on vielä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Eilen lukaisin kirjan nimeltä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
On selvää, että Kyrö on oman lajinsa mestari. En tiedä ketään muuta, joka osaisi valittaa niin hauskalla tavalla. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike jatkoi samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, mutta keskittyi lähemmin ruoka-asioihin. Tilanne kirjassa on tämä: päähenkilö on mies, jonka vaimo on aina hoitanut ruuanlaiton. Kun vaimo on jo ollut kauan sairaalassa, päättää mies olla hoitajan vaihtuessa alentumatta kotiapuun ja opiskella vanhoilla päivillään uuden taidon, nimittäin ruuanlaiton.
Ruuanlaittokokemusten ohessa pääsee lukija tutustumaan Mielensäpahoittajan mielipiteisiin siitä, millaista kunnon ruoka on. Nuorison ruokamieltymykset ja elämäntapa-asiat joutuvat tässäkin osassa kunnon syynäyksen alle. Vaikka tekstille lukiessa naureskelikin, se sai silti omituisesti pohtimaan omia elämäntapojansa; pitäisikö vaihtaa karkit perunaan ja kaivaa ne sukset esille, kuten kirjassa neuvotaan? Hieman haluttomampi olen kuitenkin ottamaan eräistä pula-ajan nikseistä mallia. Sen jälkeen, kun kaapii hillon päältä siihen muodostuneen homeen pois, on hillo omasta mielestäni kyllä syömäkelvotonta. Mielensäpahoittaja on eri mieltä.
Kirjan murre ja kieli saavat tekstin elämään, ja lukijalle hahmottuu selvästi päähän se ihmistyyppi, jota kirjassa kuvataan. Kappaleet ovat melko lyhyitä, ja jokainen sisältää yhden Mielensäpahoittajan valituksen aiheen. Samalla kuitenkin juoni etenee kirjassa, tosin melko hitaasti.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on teos, jonka voi lukea yhdeltä istmalta tai kappale kerrallaan pidemmällä aikavälillä. Varmaa on, että valitus kirvoittaa ennen pitkää hymyn huulille.
5. tammikuuta 2015
3. tammikuuta 2015
Maailman ympäri Jules Vernen matkassa
Lukaisin tässä hiljattain Jules Vernen romaanin Maailman ympäri 80 päivässä. Tarkoitukseni olisi käyttää kirjaa aineistona äidinkielen kakkoskurssin aineistopohjaisessa kirjoitelmassa, ja aihe pitäisi rajata käsitteestä matkailu. Vaikka esseitten kirjoittaminen tuntuisi välillä tylsältä, ei aineistojen tarvi olla sitä. Tässä yksi esimerkki kirjasta, jota oli äärimmäisen kevyt lukea, mutta josta uskon kuitenkin saavani jotakin irti esseeseeni.
Kirjan päähenkilö Phileas Fogg lyö vetoa Lontoon Reformikerhossa muutaman muun kerholaisen kanssa siitä, että onnistuuko hän matkaamaan maailman ympäri kuuluisassa 80 päivässä. Matkaan hän lähtee samana iltana miespalvelija Passepartout'n kanssa. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1873, joten lentokoneella pyrähtely mantereelta toiselle ei tule kuulonkaan.
Kirjan hahmot eivät ole kovin moniulotteisia; Passepartout on hieman tyhmä mutta suurisydäminen sekä alati uskollinen isännälleen Foggille, joka taas kuvataan täydellisenä herrasmiehenä. Foggia ei kylläkään tunnu kiinnostavan suuremmin mikään, paitsi jos kyseessä on whist-peli, kaunis pulassa oleva neito tai loukattu kunnia. Matkan uhka on poliisi Fix, jolla on pakkomielteinen kuvitelma siitä, että Fogg on ryöstänyt pankin.
Kirjassa on hyvin opettavainen ote maailmanympärysmatkan kuvailuun. Kertoja on kaikkitietävä hän-kertoja, ja juoneen on otettu mukaan lukijaa sivistäviä seikkoja. Loppuratkaisukin perustuu yhteen tällaiseen. Vernen teksti heijastelee vahvasti aikansa ajatusmalleja; esimerkiksi Kiinan opiumkaupasta kerrottaessa Englannin osallisuutta asiaan ei ilmaistu. On kuitenkin mielenkiintoista tutustua siihen, millainen maailma oli 1870-luvulla ja miltä se näytti.
Kirjan viihdyttävä seikkailuhenkisyys on innostanut tekemään teoksen pohjalta piirrossarjan, jota minäkin olen katsonut pari jaksoa hieman nuoremmalla iällä. Klassikkoromaaniksi Maailman ympäri 80 päivässä on uskomattoman helppolukuinen, ja sopii kaiken ikäisille lukijoille.
Kirjan päähenkilö Phileas Fogg lyö vetoa Lontoon Reformikerhossa muutaman muun kerholaisen kanssa siitä, että onnistuuko hän matkaamaan maailman ympäri kuuluisassa 80 päivässä. Matkaan hän lähtee samana iltana miespalvelija Passepartout'n kanssa. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1873, joten lentokoneella pyrähtely mantereelta toiselle ei tule kuulonkaan.
Kirjan hahmot eivät ole kovin moniulotteisia; Passepartout on hieman tyhmä mutta suurisydäminen sekä alati uskollinen isännälleen Foggille, joka taas kuvataan täydellisenä herrasmiehenä. Foggia ei kylläkään tunnu kiinnostavan suuremmin mikään, paitsi jos kyseessä on whist-peli, kaunis pulassa oleva neito tai loukattu kunnia. Matkan uhka on poliisi Fix, jolla on pakkomielteinen kuvitelma siitä, että Fogg on ryöstänyt pankin.
Kirjassa on hyvin opettavainen ote maailmanympärysmatkan kuvailuun. Kertoja on kaikkitietävä hän-kertoja, ja juoneen on otettu mukaan lukijaa sivistäviä seikkoja. Loppuratkaisukin perustuu yhteen tällaiseen. Vernen teksti heijastelee vahvasti aikansa ajatusmalleja; esimerkiksi Kiinan opiumkaupasta kerrottaessa Englannin osallisuutta asiaan ei ilmaistu. On kuitenkin mielenkiintoista tutustua siihen, millainen maailma oli 1870-luvulla ja miltä se näytti.
Kirjan viihdyttävä seikkailuhenkisyys on innostanut tekemään teoksen pohjalta piirrossarjan, jota minäkin olen katsonut pari jaksoa hieman nuoremmalla iällä. Klassikkoromaaniksi Maailman ympäri 80 päivässä on uskomattoman helppolukuinen, ja sopii kaiken ikäisille lukijoille.
![]() |
| Monelle tuttu piirrossarja |
2. tammikuuta 2015
Twin Peaksin koukuttamana
Minun piti lukea lomalla ainakin sata kirjaa, mutta se on vähän jäänyt. Sen sijaan olen katsellut ahkerasti TV.tä. Jäin heti ensimmäisen jakson nähtyäni koukkuun sarjaan nimeltä Twin Peaks. Hallussani on tänä vuonna ilmestynyt blu ray -kokoelma, joka sisältää kaikki Twin Peaks -jaksot.
Twin Peaksin juoni alkaa siitä, kun nuori tyttö nimeltään Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI-agentti Dale Cooper ryhtyy selvittämäään tapausta pikkukaupungin sheriffi Harry S. Trumanin kanssa.
Sarjan alkuosa on varsinkin todella mielenkiintoinen. Toteutukseen on käytetty enemmän ideoita kuin rahaa, mikä on mielestäni vain positiivinen asia. Sarjan ainutlaatuinen tunnelma ja yliluonnollisuuden tuntu, joka koko ajan leijuu ilmassa, erottaa Twin Peaksin muista sarjoista. Cooper käyttää arvoituksen ratkaisemiseen tavallisten menetelmien lisäksi intuitiota sekä unissa ja näyissä saamiaan vihjeitä. Sarja ikään kuin kapinoi tavallisuutta vastaan; osa repliikeistä sekä hahmojen käyttäytymismalleista ovat hyvin ennalta-arvaamattomia.
Sarjan henkilöhahmot ovat persoonia. Päähenkilö Dale Cooperkin on hyvin omalaatuinen, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi rouva, joka tulkkaa ihmisille, mitä hänen aina mukana kanniskelemansa pölkky haluaa sanoa, miespoliisi Andy, joka alkaa useimmiten itkeä rikospaikalla ja myöhemmin sarjassa nainen, joka regressoituu ja elää uudelleen high school -aikaansa. Synkkien rikosten ja pimeiden voimien ohella katsoja saa seurata ihmissuhdesotkuja ja nauraa paljon. Oma suosikkihahmoni on luultavasti Audrey Horne, sillä hänellä riittää omanlaistaan tarmoa.
Tylsiin, samaa kaavaa toistaviin amerikkalaissarjoihin kyllästyneenä Twin Peaks on loistavaa vaihtelua. Alun yhtenäisyys ja mysteerisyys vaihtuu kuitenkin loppua kohden hieman tavanomaisemman sarjan kaltaiseksi, ja pääjuoni uhkaa hieman jäädä sivujuonten varjoon. Loppuosa onkin ikään kuin erillistä osaa alkuosasta; aikaa, jolloin varsinainen Laura Palmerin murha on jo ratkaistu. Se syventää katsojan tietoja Twin Peaksistä ja sen asukkaista.
Suosittelen sarjaa hyvänä vaihteluna kaikille! Twin Peaksin pohjalta on tehty myös elokuva Twin Peaks - Tuli kulje kanssani, jonka aion seuraavaksi katsoa.
Twin Peaksin juoni alkaa siitä, kun nuori tyttö nimeltään Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI-agentti Dale Cooper ryhtyy selvittämäään tapausta pikkukaupungin sheriffi Harry S. Trumanin kanssa.
Sarjan alkuosa on varsinkin todella mielenkiintoinen. Toteutukseen on käytetty enemmän ideoita kuin rahaa, mikä on mielestäni vain positiivinen asia. Sarjan ainutlaatuinen tunnelma ja yliluonnollisuuden tuntu, joka koko ajan leijuu ilmassa, erottaa Twin Peaksin muista sarjoista. Cooper käyttää arvoituksen ratkaisemiseen tavallisten menetelmien lisäksi intuitiota sekä unissa ja näyissä saamiaan vihjeitä. Sarja ikään kuin kapinoi tavallisuutta vastaan; osa repliikeistä sekä hahmojen käyttäytymismalleista ovat hyvin ennalta-arvaamattomia.
Sarjan henkilöhahmot ovat persoonia. Päähenkilö Dale Cooperkin on hyvin omalaatuinen, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi rouva, joka tulkkaa ihmisille, mitä hänen aina mukana kanniskelemansa pölkky haluaa sanoa, miespoliisi Andy, joka alkaa useimmiten itkeä rikospaikalla ja myöhemmin sarjassa nainen, joka regressoituu ja elää uudelleen high school -aikaansa. Synkkien rikosten ja pimeiden voimien ohella katsoja saa seurata ihmissuhdesotkuja ja nauraa paljon. Oma suosikkihahmoni on luultavasti Audrey Horne, sillä hänellä riittää omanlaistaan tarmoa.
Tylsiin, samaa kaavaa toistaviin amerikkalaissarjoihin kyllästyneenä Twin Peaks on loistavaa vaihtelua. Alun yhtenäisyys ja mysteerisyys vaihtuu kuitenkin loppua kohden hieman tavanomaisemman sarjan kaltaiseksi, ja pääjuoni uhkaa hieman jäädä sivujuonten varjoon. Loppuosa onkin ikään kuin erillistä osaa alkuosasta; aikaa, jolloin varsinainen Laura Palmerin murha on jo ratkaistu. Se syventää katsojan tietoja Twin Peaksistä ja sen asukkaista.
Suosittelen sarjaa hyvänä vaihteluna kaikille! Twin Peaksin pohjalta on tehty myös elokuva Twin Peaks - Tuli kulje kanssani, jonka aion seuraavaksi katsoa.
![]() |
| Tämä maisema on hieman liiankin tuttu Twin Peaksin alkuteksteistä! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

